zzz333

Yllättävä tieto: Vankilassa istuva Jari Aarnio nauttii yhä puolta palkkaa

  • Kenen lauluja soitat.. Kuva Kumusta
    Kenen lauluja soitat.. Kuva Kumusta
  • Kukkona tunkiolla edelleen..Kuva kaijak
    Kukkona tunkiolla edelleen..Kuva kaijak

Törkeästä rikoksesta vangittu Jari Aarnio nauttii edelleen puolta palkkaa vangitsemisestaan  lähtien  marraskuusta 2013, kertoo tänään Helsingin Sanomat.  Yllättävä tieto kun tiedetään, että  lain mukaan valtion virkamies voidaan sanoa irti painavista syistä. Aarniota vastaan on nostettu kaikkiaan parikymmentä syytettä ja näin maallikonkin  mielestä häntä vastaan nostetut syytteet vaikuttavan olevan hyvinkin raskauttavia ja niihin liittyy myös muita työntekijöitä.

Kuka tavallinen rehellinen ihminen piilottaa  esimerkiksi rakennusjätteiden sekaan isoa rahakääröä, jollei hänellä ole mitään salattavaa? Tavallisiin palkansaajiin nähden Aarniolla on poikkeuksellisen hyvä irtisanomissuoja, joka on nähtävästi räätälöity tyypillisten johtajasopimusten mukaisesti - vahvaksi.

Aikaisemmin Helsingin rakennusviraston työntekijä vangittiin epäiltynä lahjusten ottamisesta ja Helsinki potkaisi miehen ulos saman tien. Kaupunki tulkitsi miehen työsuhteen purkautuneeksi, kun hän ei ilmestynyt työpaikalleen. Töihin mies ei päässyt, koska hän oli vangittuna, kerrotaan HS:ssä.  Siis sama syy kuin Aarniolla, mutta tulkinta vain on eri.

Eipä  Aarniokaan ole pystynyt hoitamaan tehtäviään yli vuoteen ja Helsinki maksaa hänelle kuitenkin edelleen puolta palkkaa, joka lienee monia kymmeniätuhansia euroja vuodessa, täyden ylöspidon lisäksi. Oikeus ja kohtuus ei taida ihan toteutua, vaikka Aarnio ei edes enää nauti johdon luottamusta ja laitoksen johdolla olisi ollut useita tilaisuuksia arvioida Aarnion asemaa uudelleen. Toteutuuko tämä vanha asenne, ettei korppi korpin silmää noki?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Virkamiehellä on en sekä enemmän oikeuksia, että myös velvollisuuksia, kuin tavallisella palkannauttijalla. Aarniota ei ole tuomittu mistään rikoksesta. Länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan rikoksesta epäilty ei ole automaattisesti syyllinen. Vaihtoehtona on stalinismi, sitäkö kaipaat?

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

En kaipaa stalinismia, vaan tasa-arvoisempaa oikeutta kaikille ihmisille, ei vain yksinomaan virkamiehille. Mitä oikeuksia ja velvollisuuksia oikeastaan tarkoitat, joita virkamiehillä on enemmän kuin muilla?

Ei hutkita ennen kuin tutkitaan. Toisaalta oikeuskäytännön mukaan hyväksyttävä irtisanomisperuste on esimerkiksi se, että virkamies on kykenemätön hoitamaan virkatehtäviään.

Tosin en oikeasti tiedä, josko Aarnio ehkä oman puolustuksensa lisäksi hoitaa joitain päällikön tehtäviäänkin entisen virkansa puolesta. Onhan hän vikkelä käänteissä, kuten lehdissä on kerrottu.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Noinhan se virallinen selitys mennee, mutta onhan tämä silti outoa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Tyhmä kansa sanoi aikoinaan,"herra on herra vaikka helvetissä", niin tottakai meillä herrojen herrojen maassa.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #12

Täytyypä kyllä myöntää että usein tuntuu siltä, etteivät esimerkiksi naisjohtajat juuri suosi omaa sukupuoltaan yhtä hyvin kuin miehet sen tekevät, eli juuri nämä hyvät veljet keskenään. Liekö miehillä se itsekäs ajatus, että seuraavalla kerralla suositaan taas minua, jos sama juttu tai palkka sattuukin koskemaan jossain vaiheessa juuri minun omaa nahkaani.

T Piepponen

Roponen: Mitä ne teidän todelliset "velvollisuutenne" ovat? Tehdä sitä mitä vielä isompi huijari käskee?

Tosiasiallisesti teillä ei ole minkäänlaisia sitovia velvotteita. Tämän faktan tuntee jokainen kuka ei usko höpötyksiin.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Yksi tärkeimpiä uutislähteitä Aarnio-jutussa on yli vuoden asiaa seurannut Hesarin toimittaja Minna Passi. Hän on ihmetellyt poliisin vahvaa vastareaktiota jutun uutisointiin. Tuoreessa kommentissaan hän kuvailee poliisin reagointia “kiukutteluksi ja mielensäpahoittamiseksi”. Hän sanoo myös, ettei jutun kammottavuus ole vielä auennut suurelle yleisölle.

“Käytännössä selvitetään siis sitä, onko järjestäytynyt rikollisuus päässyt uimaan sisään Suomen poliisiin. Missä tahansa muussa länsimaassa joku olisi jo saanut potkut näin vakavien rikosepäilyjen vuoksi. Mutta Suomessa poliisipomot istuvat viroissaan kuin tatit ja jopa Aarnio vetelee edelleen puolta palkkaa tutkintavankeudessa”, Passi kirjoittaa."

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Auerin tapauksessa poliisien toiminnasta leviää hervoton pilavideo. Ei tälläiseen tutkinta töppäilyyn voi enää oikein mitään sanoa, jossa kaikki menee pieleen, oliko se tarkoituskin.. en tiedä.
Uskomattomalta kuulostaa tämä Aarnio juttukin, en olisi uskonut että Suomessa olisi tämän näköinen toiminta mahdollista..olisiko samojen rikostutkijoiden työtä.
http://www.stara.fi/2015/02/21/anneli-auerin-tuomi...

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Nauroin vatsani kipeäksi tuosta videostasi, jotkut vain osaavat upeasti tuon naurattamisen taidon. Kiitos Hannu.

Vaikka minä kyllä luulen monien poliisien lähinnä itkevän tuota katsoessaan. Paras olisi kyllä olla katsomatta, niin nukkuu ainakin paremmin:)

Aarnion juttu onkin kokonaisuudessaan ollut varsinainen shokki minulle ja vangitsemisen alussa luulin sen olevan kaikki täyttä erehdystä. En luule enää, tapauksia on ollut yksinkertaisesti liikaa ja liikaa hämäriä rahansiirtoja.

Hannu Rytilä

Jari Aarnion pidätyksen jälkeen poliisi ei ole saanut mitään aikaan huumerintamalla.
Aarnio on toiminut varmaankin lain rajamailla, mutta tuloksellisesti.

Aarniota ei ole tuomittu yhtään mistään. Hän saanee aikanaan kunnon korvaukset vangitsemisajaltaan.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Varmaankin olet oikeassa Hannu. Onkin hyvin todennäköistä, ettei löydy tarpeeksi todisteita Aarnion syyllisyydestä.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Aarnio lienee suomen kovapalkkaisin vanki, puolet hänen virkapalkastaan on noin 5000 euroa kuussa ja näin hän pesee vanginvartijansa tuloillaan. On täysin käsittämätöntä että hän voi nauttia noinkin suurta korvausta koko vangitsemisaikansa!

Se mikä suurelle yleisölle ei ole auennut, on että poliisilla on ollut vinkkimiehenä suomen kovimman rikollisliigan pomo. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että poliisi on johtanut koko rikollisliigaa, samaan aikaan kun poliisi on jatkuvasti mankunut lisää oikeuksia, rahaa ja resursseja itselleen vakavien rikosten tutkintaan!

On täysin selvää ettei Aarnio ole yksin laittomasti toiminut poliisi, vaan poliisin kaikki erikoisyksiköt tekevät aivan varmasti vastaavalla tavalla "töitä" kuin Aarnio! On myös täysin selvää että poliisilla pitäisi olla ulkopuolinenn valvontaelin, kuten demokraattisissa oikeusvaltioissa ja se ettei tällaista ole vieläkään poliisille järjestetty, kertoo karua kertomaa maastamme.

Rikollinen poliisi suojelee rikollista valtionjohtoamme ja rikollinen valtiojohtomme vastavuoroisesti suojelee poliisia. Tavallinen kansalainen on tässä sitten ihmeissään, kun yksi maailman rikkaimmista valtioista on ajettu lähes konkurssiin ja valtavan velkataakan alle, eli putsattu rikollisen valtionjohdon toimista systemaattisesti ja järjestelmällisesti muutaman vuosikymmenen aikana!

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Kyllä vain avoimia kysymyksiä on paljon ja luottamus myöskin poliisin rehellisyyteen, jos kymmenien tuhansien lahjuksia liikkuu lahden toiselle puolelle tuosta vain ilman tarvittavia selityksiä.

Muuten olen esimerkiksi vapaan puhelunkuuntelun kannalla, jos poliisilla on siihen tarpeeseen vahvat epäilyt. Rehellisillä, tavallisilla ihmisillä ei ole mitään ihmeempiä salaisuuksia, joita kukaan ei viitsisi edes viran puolesta kuunnella. Sama asia koskee mielestäni myös montaa muutakin asiaa joita varjellaan meillä kynsin hampain, kuten sosiaaliviraston ja poliisin yhteistyöstäkin on nähty. Avuttomat lapset siinä ovat liikaa sijaiskärsiöinä.

Tero Virtanen

Suomessa on epäpätevä ja korruptoitunut poliisilaitos. Ei kai tuo mikään uutinen voi olla.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Me suomalaisethan ollaan perinteisesti rehellistä ja maailman vähiten korruptoitunutta kansaa! Näin on marjat:) ....ainakin haluan niin uskoa.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Tänään Helsingin Sanomat kertoi, että työryhmän päätöksen mukaan Aarnio nauttii edelleen puolta palkkaa ja niin kauan kuin saadaan nämä 30-syytekohtaa käytyä läpi! Eli siihen voi mennä vielä vuosia. Vähennetäänkö palkkaa sitten taannehtivasti, jos tuomio tulee?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset