zzz333

Itä-Aleppon piiritys alkaa jo muistuttaa Leningradin piiritystä?

  • Itä-Aleppon piiritys alkaa jo muistuttaa Leningradin piiritystä?
  • Kuvakaappaukset Sternistä ja Pärnun taidemuseosta.
    Kuvakaappaukset Sternistä ja Pärnun taidemuseosta.

Kuva alkaa tarkentua. Syyrian ja Venäjän tekemät iskut ovat raakuudessaan ylittämässä jo Leningradinkin piirityksen vuosina 1941-1944.  Itä-Aleppossa on saarroksissa YK:n mukaan ainakin 275 000 ihmistä, joista lapsia on noin 100 000.  Tähän mennessä Syyriassa on kuollut noin 470 000 ihmistä, joista lapsia on arvioitu olevan 50 000.  Leningradin piirityksessä kuoli arvioiden mukaan  kaikkiaan 640 000  ihmistä. 

Jos hirvittävien pommitusten annetaan edelleen jatkua ilman, että apukuljetuksia saadaan kaupunkiin, niin täydellinen tuho kestäisi joidenkin  arvion mukaan enää vain muutaman kuukauden.  Toisinsanoen Itä-Allepossa jo yksistään saavutettaisiin sama järkyttävä uhrimäärä kuin mitä oli Leningradin piirityksessä. Kokonaisia kerrostaloja, lukuisia sairaaloita ja jopa yli 30 koulua on räjäytetty palasiksi. Sairaat ja lapset sisällä, ja tätä on jatkunut nyt öin ja päivin. 

Avun toimittamista vain  viivytellään, kun Syyrian hallitus ei anna sille lupaa.  Venäjältä vielä odotellaan myöskin vastauksia. Edellinen avustuskuljetus, jossa tuhoutui suuri määrä rekkoja ja kuoli 18 avustustyöntekijää, kun yhteiset  sopimukset  tulitauosta eivät pitäneet.  Syylliset tiedetään, mutta itse he kieltävät osallisuutensa kuten ennenkin on tapahtunut.  Ilman ruoka-ja lääkeapua Itä-Aleppossa loppuu ruoka viikossa ja vaikeasti haavoittuneet ihmiset kuolevat. 

Miten tämä on ylipäätään mahdollista.  Eikö Syyrian- ja Venäjän johdolla ole pienintäkään sääliä ja inhimillisyyttä toimissaan?  Aleppo tuo maailman vanhin ja kulttuurisesti arvokas kaupunki on pommitettu rauniokasaksi  ja ihmiset kyyhöttävät kellareissaan nälkäisinä kurjissa oloissa... Häpeä lankeaa koko maailmalle. Tämä olisi voitu estää ajoissa, jos kaikki voimat olisivat koottu yhteen?

Tänään uutisissa kerrottiin myös, että osa juomakelpoisesta vedestä on saastunut ja niissä on ulostetta, siis niissä, joita ei vielä ole pommitettu hajalle.  Osa pienistä tarhaikäisistä lapsista ei ole ehtinyt vieläkään nähdä yhtäkään rauhan päivää ja tuskin tällä menolla sitä ehtii nähdäkään.  Ratkaisun avaimet ovat nyt venäläisten käsissä, eli antaako se/Putin  Syyrian armeijalle ukaasin, että pommitukset ja hyökkäykset on lopetettava ainakin viikoksi, jotta apua ja evakointeja on saatava aikaan ilman pelkoa? 

Putin, tuo nykyisin al Assadiin verrattava tunteeton tyranni on keinolla millä hyvänsä pysäytettävä.  Pelättävissä lieneekin mahdollista, että juuri Putinista tulee maailman seuraava mahtava despootti, koska hän on jo niin epäilyttävän lähellä Iivana Julmasta Staliniin johtavaa tyrannien linjaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (76 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ei Putin ole syyllinen, me olemme kun annamme hänen hääriä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Venezuelakin on liittynyt joukkoon, uutinen on lähinnä irvokas:

Vladimir Putin awarded 'Hugo Chavez Prize for Peace and Sovereignty' by Venezuela

http://www.independent.co.uk/news/world/americas/v...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Maailmassa voi näköjään uudestaan ja uudestaan tapahtua kauheuksia kaikkien silmien edessä ilman, että millään instanssilla on mahdollisuuksia puuttua tilanteeseen.

Tämä Aleppo on nyt ajankohtainen, mutta Tshetshenia oli samassa tilanteessa kymmenisen vuottta sitten. Toinen jo parin vuosikymmenen ajan ajankohtainen tilanne on ollut Pohjois-Koreassa sen kuolemanleireillä. Kaikki muistamme myös 90-luvun Ruandan tilanteen, jossa murhattiin yli puolimiljoonaa ihmistä. Siis ihmistä, ei neekeriä.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Ihmishirviöitä nuo ovat! Vihaksi pistää...

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Pakko ihmetellä kansainvälisen yhteisön "munaattomuutta" Vietnamin sota sai meidät suuret suomalaiset ikäluokat marssimaan kadulle, mutta Aleppo tulee olemaan "umpeutamton haava" vielä vuosikymmenien päästa nykyihmisten mielessä joka kiteytyy kysymykseen "miksi annoimme tämän tapahtua"

Jukka Laine

2,7 miljoonaa ihmistä sai hiv-tartunnan vuonna 2010. Heistä 70 prosenttia oli afrikkalaisia.
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa hiv/aids koettelee erityisesti 15–19-vuotiaita tyttöjä, joilla on kuusi kertaa suurempi riski saada hi-virus kuin samanikäisillä pojilla.
Tauti lamaannuttaa kokonaisia yhteiskuntia, kun sairaaloissa ja kouluissa henkilökunta sairastuu ja lopulta kuolee.
Samalla kymmenet tuhannet lapset orpoutuvat vuosittain.
Kehitysmaissa aikuiset sairastuvat yhä myös tuberkuloosiin ja dengue-kuumeen kaltaisiin trooppisiin kuumetauteihin. Tavalliset hengitystietulehdukset ovat myös yleisiä.

http://global.finland.fi/public/default.aspx?nodei...

Malariaan kuolee yli miljoona ihmistä vuodessa. Valtaosa lapsia. Samoin puhtaan veden ja ruuan puutteeseen. Lapsia työskentelee hikipajoissa ja bordelleissa.

Kuka piittaa heistä? Missä on moraali ja huoli.

Afganistan, Irak, Libya, Syyria, Ukraina, Georgia jne. Kansainvälinen yhteisö ei toimi, koska Obaman aikakaudella USA:n, Kiinan, Venäjän ja EU:n välit ovat menneet umpisolmuun.

Syyriassa on sodittu jo 5 vuotta ja lähi-itä on sekaisin. Ihmisiä hukkuu välimereen. Jos Putin kokisi Gaddafin kohtalon, loppuisiko tappaminen vai taistelisivatko venäläiset miehittäjiä vastaan.

Ylevyys on hyve kun on puhtaat jauhot pussissa. Putin ei ole aloittanut Obaman ja Bushin sotia. Se on ihan varmaa. Mitä Syyriassa tapahtuu todella. Tai Itämerellä. Itse en tiedä enää mihin uskoa.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Jukka: "Malariaan kuolee yli miljoona ihmistä vuodessa. Valtaosa lapsia. Samoin puhtaan veden ja ruuan puutteeseen. Lapsia työskentelee hikipajoissa ja bordelleissa. Kuka piittaa heistä? Missä on moraali ja huoli."

Minun ymmärtääkseni afrikkalaisia on autettu jo kymmeniä vuosia kymmenillä miljardeilla dollareilla ja yksi suurempia auttajia ovat amerikkalaiset. Vuosittain olemme saaneet myös lukea kuinka amerikkalaiset rikkaat miljonäärit lahjoittavat valtavia summia rokotusohjelmiin ym. Älä unohda heitä.

Huoli on meillä kaikilla lähinnä siitä, että pystyykö afrikkalaiset ylipäätään käyttämään avustusrahat muuhunkin kuin aseisiin ja despoottisten tyrannien loisteliaaseen elämään. Nimet, tunnetuimat nimet tiedämme ja kuinka he pystyivät romahduttamaan maansa: mm. Mugabe, Keisari Bokassa, ja Idi Amin.

Jukka Laine

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-20000009931...

Ahtisaaren mukaan Venäjä ehdotti länsimaille Assadin syrjäyttämistä 2012. Länsimaat eivät halua tehdä mitään mitä Venäjä ehdottaa.

Obama itse piti suurimpana virheenään Libyaan tunkeutumista ja Gaffadin murhaamista. Syyriasta hän ei luonnollisesti voi sanoa samaa, koska taistelevat Venäjää vastaan siellä tukemiensa joukkojen kautta vallasta.

Obaman aikakaudella suuren amerikkalaisen asetehtaan Lockheed Martinin asekurssi on viidessä vuodessa parhaimmillaan viisinkertaistunut. Omistajat ovat kasvottomia ja todennäköisesti kiitollisia tukijoita. Afganistan ja Libya ovat nostaneet kurssia.

http://www.marketwatch.com/investing/stock/lmt

Mitä tulee Afrikkaan, niin länsimaat voisivat edesauttaa Afrikkaa päästämään heidän tuotteita markkinoille. Kiina on tehnyt isoimmat investoinnit sinne viime vuosina. Lääkeyhtiöt eivät ole kiinnostuneet varattomista ihmisistä, joten miljoonia lapsia kuolee vuosittain vaikka rikkaat amerikkalaiset syytävät hyväntahtoisina köyhille rahaa. Samaan aikaan keskiluokka kurjistuu Yhdysvalloissa, joka tarjoaa rikkaille veroparatiisin. Trump esimerkiksi ei juuri veroja ole maksanut, eikä varmasti moni muukaan rikas amerikkalainen. Elämä ei ole reilua.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #15

Venäjä testaa Syyriassa koneitaan, alkuunhan uutisoitiin että ne eivät pysyneet ilmassa vaan huollossa. Ja tekee bisnestä:

Russian aircraft sales boosted by Syrian campaign

http://rbth.com/defence/2016/06/27/russian-aircraf...

Eivätkä omistajat ole kasvottomia:

Putin says Russia must boost arms exports: RIA news agency

https://www.yahoo.com/news/putin-says-russia-must-...

Jukka Laine Vastaus kommenttiin #19

Minä en piittaa syyrialaisista. Enkä afrikkalaisista lapsista. En laita tikkua ristiin maailman parantamiseksi. Tekohurskaus on pahinta lajia.

En aio joutua helvetin tuleen siitä että käytän lasten ruumiita keppihevosena oman asiani ajamiselle vaikka miten olisi traumaa ja katkeruutta. Sen verran ymmärrän, Kuolevat sitten ihmiset amerikkalaisten tai venäläisten pommeihin, niin rauha heidän sieluilleen. Politiikka on likaista ja jokainen määrittelee omat rajansa.

Enkä omista asetehtaiden osakkeita. Vaikka niitä kehoitetaan edelleen ostamaan.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #15

Jukka. Ahtisaaren kertoma asia olisi ollut todennäköisesti myöskin onneksi Syyrialle ja koko Euroopalle. Minun on vaikea uskoa, että jos Venäjä jotain fiksua ehdottaa, niin se tyrmättäisiin juuri sen ehdottajan tähden. Siihen on täytynyt olla joku järkeen käypä muu syy....epäusko onnistumisesta?

Siinä olet täysin oikeassa, että elämä on aivan liian epäreilua monelle. Eniten minua surettaa nämä siviilien kohtuuttomat kärsimykset ja erityisesti lasten hirvittävät kohtalot saavat palan kurkkuuni. - Ovat he sitten mistä maasta ja maanosasta tahansa, mutta nyt päälimmäisenä on suru syyrialaisten kohtalosta, juuri heistä, joista osa nytkin parhaillaan kärsien kuoliaaksi pommitetun talon raunioissa.

Jukka Laine Vastaus kommenttiin #23

Miltä luulet Ahtisaaresta tuntuvan Syyrian tilanteen? Hän sen ehdotuksen välitti ja piti sitä hyvänä rauhansuunnitelmana. USA kuitenkin haluaa tappaa Assadin, kuten Gaddafin, Husseinin tai Bushin perheen liikekumppanin Obaman.

Itse olen kylmä ihminen enkä kirjoittele blogeja ruumiista, koska ne eivät kiinnosta minua. Ihmisiä kuolee Afganistanissa, Libyassa ja Syyriassa päivittäin. Tai tänään Afrikassa tuhannet tytöt saivat kuolemantuomion raiskauksen, malarian tai puhtaan veden puutteen takia. Tyttöjä ja poikia myydään ja huumataan. En tee politiikkaa heillä, koska olen kylmä alhainen ja laskelmoiva ihminen ja vedän rajani siihen kuinka alhainen olen.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Et kai yritä väittää, että kyllä amerikkalaiset auttaisivat, mutta kun Mugabet ja Bokassat vievät rahat. Kyllä amerikkalaiset saavat pienet tekijät hengiltä hetkessä ja käyttävät keinojaan aivan surutta. Kai sen nyt näet. Pisneksiä ne lahjoitukset enimmältään ovat.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #45

Erkki Laitinen: "Et kai yritä väittää, että kyllä amerikkalaiset auttaisivat, mutta kun Mugabet ja Bokassat vievät rahat."

Kyllä minä vain niin väitän. Robert Mugabe on raunioittanut Zimbabwen aikaisemmin kukoistaneen talouden ja kohdellut kaikkia vastustajiaan poikkeuksellisen julmasti...täysverinen despootti kun hän on. Kuten niin monet muutkin...

Bokassa oli taas luku sinänsä. Ensin presidenttinä 1966-1977. Keisarina 1977-79. Hän halusi luoda upean monarkian Keski-Afrikkaan ja tuhlasi päättömästi ylellisyyksiin lopulta kolmasosan valtion vuosibudjetista. Se oli yhtä paljon kuin Ranskan vuotuinen avustus koko maalle. Häntä pidettiin yleisesti mielenvikaisena kuten myös Ugandan Idi Aminia.

Et kai edes vertaa näitä herroja amerikkalaisten säntillisiin rokotus-ja avustusohjelmiin? Siinä teet vääryyden niille, jotka vieraassa maanosassa edes yrittävät auttaa köyhää kansaa.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen Vastaus kommenttiin #52

En väitä mitään muuta kuin että amerikkalaiset kyllä saavat tahtonsa läpi varsinkin noissa maissa. Olet kai kuullut kuinka he estoitta tappavat milloin kenetkin ja vielä kehuvat tekemisillään. Siitä tappamisesta voi olla montaa mieltä. Mikseivät estä Mugabeita ryöväämästä kansan elinehtoja.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#6

niin....jos maailman kauheuksilla saa jatkaa, niin eilen sanottiin radiossa, että Virossa on 50- luvun puolivälin jälkeen tehty 1.5 miljoonaa aborttia, toiset sanovat murhaa. Siis yhtä paljon kuin maassa on asukkaita tällä hetkellä. Mikähän olisi Suomen luku?

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Oho! En tiennytkään, että Leningradin asukkaat nousivat kapinaan maataan vastaan kuten osa aleppolaisista.

Suomen 1918 sisällissodassa teurastettujen punaisten yksi joukkohauta on Heinolassa. Haudassa on yli 300 naista ja lasta. Nyt hauta aiotaan häpäistä siirtämällä se pois.

Kun teurastettuja ei voi enää pelastaa, pelastetaan edes hauta!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ja nämä kaksi asiaako kuittaavat aleppolaisten hädän? Häpeä mies jos osaat.

Jos joskus on tapahtunut niin, nyt nyt tapahtuu näin, eli piiritys on piirityksenä samaa luokkaa, vaikka syy piiritykseen on vaihtunut.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Ehit Ari ennen miuta!

Joko tämä mies on nukkunut vuosisadan tai sitten tro, tro trolli, jonka sanat veli pjutin maksaa.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Syyrian armeija, jota Venäjä auttaa valtioiden väliseen avunantosopimukseen perustuen, ei taistele siviilejä vastaan. Vastassa on hyvin aseistettu al-Nusran, al-qaidan, Isisin ja sekalaisen terroristijoukoun armeija.

Porvarimedian antama kuva al Assadista ja Putinista tuhoamassa viattomia naisia ja lapsia on tietenkin sotapropagandaa pahimmasta päästä.

Jukka Laine Vastaus kommenttiin #34

Presidentti Niinistö kertoi Suomen ryhtyneen Venäjän vastaiseen disinformatioon. Se on osa länsimaiden Venäjä vastaista kampanjaa. Alhainen uutisointi. Tiedonvälitys värittyy muuallakin kuin somessa ja totuus on yhä venyvämpi käsite. Siksi pitää miettiä esim. onko kyseessä ilmatilaloukkaus vai ''ilmatilaloukkaus''. Jokatapauksessa hornetit olivat jo valmiina paikalla.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Itse muistan vielä parhaiten Bosnian sodan (1992-1995) ja kuinka syvästi se raakuudessaan järkytti minua ja erityisesti juuri siksi, kun koko maailma siitä tiesi ja YK:n joukot olivat jopa paikalla.

Niin, ja joukot olivat aseineen jopa itse todistamassa Srebrenican kauhistuttavaa kansanmurhaa, jossa 8000 muslimimiestä ja poikaa kylmästi surmattiin. He eivät kuulemma saaneet puuttua tilanteeseen??

En ymmärtänyt ollenkaan kaikkea sitä järkyttävää pahaa mistä lehdet kertoivat. Systemaattisia raiskauksia ja miesten sukuelinten repimisiä ym.järkyttävää kiduttamista.

YK:n liikaa rajattu rooli vei siltä täysin uskottavuuden ja ajattelinkin silloin, että nyt onneksi tulee muutos... Ja ihmiset voivat auttaa toisiaan toimivan ja rehellisen YK:n puitteissa. Kantin kontit! Edelleen vain kaksi valtiota voi käyttää veto-oikeuttaan estää auttaminen ja sekin vain omista itsekkäistä syistään. Miksi sekin sääntö on edelleen voimassa?

Syyrian al Assad, joka vain nyt noudattaa isältään perittyä julmaa linjaa ja tekeekin sen tehokkaammin...Isä muistaakseni kaasutti "vain" 20 000 omaa kansalaistaan. Ei poikaa nähtävästi edes demokraatisessa maassa suoritettu lääkärintutkintokaan pystynyt vierottamaan häntä julmista despootin elkeistään.

Mitä tekevät muut maat ja kansat nyt? Neuvottelevat ja kokoustavat. Soittelevat toisilleen ja tilanne jatkuu joka ikinen päivä yhtä kauheana ja julmana pommien sataessa valikoimatta ihmisten niskaan. Uskomatonta!

Jukka Laine

Länsimaat eivät halunneet päästä vuonna 2012 massamurhaaja Assadista. Eikö se ole merkillistä?

Mitä tulee Jugoslavian hajoamiseen, niin se on osoitus vain siitä ettei Neuvostoliiton olisi pitänyt hajota vai? Siihenkin aikaan väitettiin kuvion olevan saman kuin Ukrainassa. Tarkka-ampujat katoilla. Keitä he olivat ja kenen lukuun?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Palaan vielä tuohon Ruandan kansanmurhaan.

Se on hyvä esimerkki siitä kuinka länsimaat ovat vastahakoisia puuttumaan asioihin, jos ne vierastavat kritiikkiä toisten valtioiden sisäisiin asioihin puuttumisesta.

YK oli tuominnut tapahtumat heti niiden alettua, mutta YK:n joukot eivät puuttuneet tapahtumiin. Toiveet käännettiin USA:han, mutta kun Clinton oli päättänyt pitää matalaa profiilia maailmanpolitiikassa, toisaalta hänen edeltäjänsä George Bush seniorin menestyksekkään (ja oikeutetun) Persianlahden sodan aiheuttaman kritiikin johdosta sekä Sudanin tapahtumien yhteydessä koetun nöyryytyksen vuoksi, hänen ulkoministeriön hallintonsa Madeleine Albrightin johdolla viivytti ja empi toimenpiteitä ennen kuin noin 800.000 ruumista oli tosiseikka. Kun USA "heräsi", kansanmurha saatin päättymään.

Obaman tilanne Aleppon suhteen on hyvinkin verrattavissa tuohon Clintonin dilemmaan. Ei haluta tehdä tarpeellista väliintuloa, koska pitää esiintyä rauhantahtoisena miehenä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Nobel-komitealla olisi nyt syytä miettiä kannattaako rauhanpalkintoa jakaa etukäteen.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ehkä rauhan Nobel saa nyt Obaman tekemättömyyden kautta ikävän tahran?

Käyttäjän joonakarppinen81 kuva
Joona Karppinen

http://yle.fi/uutiset/3-9218311

Rouvan kanssa aamulla katseltiin tv:sta lähetystä ja kyllä se hiljaseksi veti. Siellä on menossa itäisen naapurin toimesta joukkomurha.
Lahjoitimme punaiselle ristille 100€, kun pakko edes jotenki yrittää auttaa hädänalaisia.

Reijo Jokela

"Lahjoitimme punaiselle ristille 100€, kun pakko edes jotenki yrittää auttaa hädänalaisia".
Miten muuten varmistitte, ettei tuolla satasellanne kustanneta yhtä majoitusvuorokautta turvapaikanhakijalle, jolla ei ole edes turvapaikansaannin edellytyksiä?

Käyttäjän joonakarppinen81 kuva
Joona Karppinen

Miksi meidän pitäisi varmistaa yhtään mitään ?. Jos ja kun se raha menee hyvään tarkoitukseen, niin se riittää meille.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#21

Suurempi todennäköisyys sille, että apu ei mene perille, on se että ei anna ollenkaan.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Syyriassa oli menossa alaviittien, muslimien ja kristittyjen joukkomurha ennen Venäjän pommitusten alkamista.
Etsi totuutta valtamedian valhesumun takaa.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Ymmärrän että Yhdysvalloille on tarkeää saada pommitukset ISIS:tä vastaan loppumaan, sillä Assadin kaataminen vaatii sen. Ja ymmärrän täysin miksi nämä terroristit käyttävät siviilejä ihmiskilpinä. Sehän on tunnetusti helppo keino vaikuttaa maailman mielipiteisiin.

Kysymys kuuluukin, mitä sitten tapahtuu jos nämä terroristit voittavat sodan? Loppuvatko siviiliuhrit siihen? Uskon että ISIS:in tuhoaminen on se pienemmän pahan tie.

Reijo Jokela

"Syyrian ja Venäjän tekemät iskut ovat raakuudessaan ylittämässä jo Leningradinkin piirityksen vuosina 1941-1944".
Lenigradissa kuoli 650-800 tuhatta lähteistä riippuen. Osa nälkään osa kylmyyteen osa sairauksiin.
Koko Syyrian sodassa on kuollut neljän vuoden aikana 110 000 siviiliä ja saman verran sotilaita, joten tuohon Leningradiin vertaaminen on kyllä ylilyönti.
Muutoinkin jos vertaa Syyrian sodan aikaisia kuolinlukuja / 100 000 henkilöä vuodessa, niin tosiasia on, että maailmasta löytyy väkivaltaisempia kaupunkeja, kuin mitä Syyria on maana mm. Acapulco ja Caracas.
Sotahan on aina julmaa ja väärin, mutta pitää muistaa, että totuus on aina ensimmäinen uhri sodassa. Ja nykyisillä tiedotusvälineillä propagandistit luovat helposti kuvan, joka ei vastaa todellisuutta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Syyrian 22 miljoonaan suhteutettuna tuo 100.000 henkeä vuodessa tarkoittaa 220 kuolonuhria sataatuhatta henkeä kohden. Caracasissa murhia tapahtuu tilastojen mukaan noin 120 kappaletta sataatuhatta kohden, (https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_cities_by_mu...)
joten mainintasi ei pidä paikkaansa.

Mutta se ei silti ole oleellista, koska nyt on kyse ulkovallan suorittamasta massamurhaamisesta. Syyriassa kuolee naisia ja lapsia, joiden kärsimys ei laannu siksi, että tilastoilla todistat vasemmistolaisdiktatuurivaltiossa kuolevan huumekartellien välisissä taisteluissa miltei puolet yhtä paljon.

Saarron tuloksena, sen jatkuessa, alkaa tulla myös nälkää näkevien kuolonuhreja, joita vielä tuskin on monia.

Reijo Jokela

Syyrian 22 miljoonaan suhteutettuna tuo 100.000 henkeä vuodessa tarkoittaa 220 kuolonuhria sataatuhatta henkeä kohden. Caracasissa murhia tapahtuu tilastojen mukaan noin 120 kappaletta sataatuhatta kohden, (https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_cities_by_mu...)
joten mainintasi ei pidä paikkaansa.
Jos puhutaan siviilien turvallisuudesta, niin väittämäni pitänee paikkaansa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #26

Katsotaan ne siviiluhrien tilastomäärät sitten, kun tilanne on ohi ja ruumiit saadaan laskettua.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Mikäli Viola Heistosen bloggaukseen Leningradin piirityksestä on uskominen, saa Kelhun väittämäkin uuden näkökulman.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Eli se uusi näkökulma on sellainen, että Aleppon piiritys on vielä pahempi kuin Leningradin piiritys aikoinaan.

Todennäköistä kyllä, kun ajattelee, että Šoštakovitš sävelsi seitsemännen sinfoniansa piiritetyssä Leningradissa. Ei taida Alepposta sinfonioita sukeutua.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #28

Ei pahempi tai parempi, vaan alkaa muistuttaa.

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Sodat loppuu viimeistään kun toinen osapuoli luovuttaa. Miksi sen pitää olla juuri Syyria ja Venäjä?

Jukka Laine

Venäjä rakentaa tukikohdan Syyriaan. Länsimaat ovat raivoissaan ja miettivät kostoa. Ukrainassa, Libyassa ja Irakissa vallankaappaus onnistui. Muissa arabimaissa menestys vaihteli. Turkki ja Syyria epäonnistuivat. Vastapainoksi pakolaiskriisi ja EU maiden hajaannus ja ääripäiden kannatuksen kasvu, sekä Trump.

Uhrit ovat alhainen pelinappuna puolin ja toisin. YK on kuin lasten tuomioistuin. Teot ovat vaan toisesta maailmasta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"YK on kuin lasten tuomioistuin."

Niin, kuten eräässä toisessa blogissa tällä viikolla mainitsin, Venäjä pitäisi erottaa turvallisuusneuvostosta, jotta päätöksiä saataisiin aikaiseksi. Etelä-Koreakin saatiin pidettyä vapaana kommunistiselta diktatuurilta siksi, etttä Neuvostoliitto boikotoi YK:n kokouksia silloin, kun päätös sotavoimien lähettämisestä Koreaan tehtiin.

Jukka Laine

Kiina äänestää heidän puolestaan, jollet sitten Kiinaakin erota. BRICS maat rakentavat omaa rahoitusjärjestelmää vastapainona lännen Maailmanpankille, joten varmaan he voisivat oman YK:n rakentaa myös.

Jos katsotaan rikosten määrällä, niin Yhdysvallat on ykkönen. Paitsi täällä Neuvosto-Kekkos-sotatraumaa potevien keskuudessa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #42

Kiinalla ei ole mitään lukkarinrakkautta Venäjää kohtaan, ainoastaan pragmaattista rikosveljeyttä aika ajoin. Sekään ei riittänyt estämään asellista yhteenottoa Ussuri-joella keväällä 1969.

BRICS-maat voivat rakentaa mitä lystäävät omassa rauhassaan. Kyse on siis neljästä maasta, joista jokaista voi tietyssä mielessä luonnehtia kehitysmaaksi.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #42

"Kiina äänestää heidän puolestaan,.."

Niinkö? Siellä Venäjällä tätä ei taidettu mainita uutisissa:

Turvallisuusneuvoston jäsenistä vain Venezuela asettui Venäjän puolella. Neuvoston pysyviin jäseniin kuuluva Kiina on aiemmin tukenut Syyria-päätöksissä Venäjää, mutta nyt se pidättäytyi äänestyksestä.

http://yle.fi/uutiset/3-9218923

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Aina höpötetään, että ihmiskunta on vuosi vuodelta sivistyneempi ja ottaa opikseen virheistään.

Tuon suurempaa paskapuhetta ei juuri ole, mitä on ihmiset oppineet ensimmäisestä tai toisesta maailmansodasta, sivistystäkö? No ainakin osataan tehdä parempia aseita, joilla taas on helpompi tappaa lisää ihmisiä.

Mitään ei ihminen opi, sama kaava toistuu aika ajoin, On Vietnam, Jugoslavian hajomainen ja tappaminen, Irak, ja nyt Syyria ja muut.

Rauhaa ja rakkautta, sitä voi ihmiset toivoa ja osoittaa mieltään, mutta kaikki tuo on itsepetosta. Sama kaava jatkuu aina, ihminen on luontaisesti kusipää ja sodanhimoinen, ei nämä koskaan lopu.

Yhestä Putinista jos päästäisiin, niin sekö tilanteen rauhottaisi, juu ehkä taas muutamaksi vuodeksi, mutta näitä Putineita kyllä nousee koko ajan lisää.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Järkipuhetta. On paljon helpompi elää, kun hyväksyy tosiasiat. Niitä ei voi muuttaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sodat edellyttävät aina sitä, että toinen (tai yksi) osaapuoli on diktatuuri. Demokraattiset valtiot eivät koskaan sodi keskenään.

Uusia Putineja voi sukeutua pieniin diktatuurimaihin, mutta jos Venäjä saataisiin nujerretua samalla tavalla kuin Japani ja Saksa toisessa maailmansodassa, niin vakavasti maailmanrauhaa häiritseviä tai merkittävää miltääristä kapasiteettia omaavia valtioita ei enää olisi.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Arfikasta, josta ihiskunta lähtenyt liikelle n.200.000 ajanlaskusta takaperi. Euroonpan suuret maat riisti, vuosisatoja Afrikaa. Britannia, Ranska, jenkien orjalaivoista puhuhuttakkan. Nyt,Lähi-idän kysymyksessä on aivan muusta, valtapolittiikasta, jossa öljy näyttelee sitä suurinta roolia. Pitää olla sokea, historaiaa tuntematon, ellei ymmärrä Putinin ja Venäjän tavoitetta, pyrkimys palauttaa Venäjä suurpolitiikan tekijäsi maailmanolitiikassa. Putin, pieni neuvo, Kiina on sen aseman maailamapolitiikassa jo Venäjältä vienyt. Kiina ja USA ovat hyvää pataa keskenään, "musta pekka" jäi Putinille ja Putin tietää sen, ja osoituksen siitä on "Pullistelut" Itämerellä suoritetut rajaloukkaukset. Mikäli Putin ja Venäjä jatkaa nykistä toimintaansa niin varma on, että Suomen kansan keskuudessa liityyminen NATO:n nousee kohisten.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Usein kuuluu sanottavan että Suomen hyvät ja luottamukselliset välit itänaapuriin toimivat rauhansiltana idän ja lännen välillä. Näinhän on ollut vuosikymmenet ja psedinettimme soittelee Vladimir Suurelle vähän väliä, milloin mistäkin syystä, halusipa EU tai ei.

Eipä kuitenkaan ne ystävälliset välit ole auttaneet Syyrian siviilejä. Meillä kaikilla suomalaisilla on verta käsissämme. Kansanmurhan estämiseksi olisi pitänyt yrittää toimia toisin.

Jukka Laine

Onko kukaan kysynyt Syyrian siviileiltä haluavatko ne että länsimaat rahoittavat oppositiota sodassa hallitusta vastaan? Ainakin Yle esitti dokumentin, jossa syyrialaiset olisivat vain halunneet elää sitä hyvää elämää, joka heillä oli ennenkuin Obama ja Merkel päättivät tappaa Assadin ja tuoda demokratian maahan.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Sanoisin, että Aleppon pommitukset alkavat kovasti muistuttaa Groznyin pommituksia:

https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/05/...

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Kuva on järkyttävä, kuin ennustus maailmanlopusta. Kiitos Ilmari.

Venäjällä on jo aikaisempaa kokemusta, miten maa saadaan haltuun. Tämä Aleppo on vain vaikeampi tapaus, kun osapuolia on enemmän.

"Venäjän toiminta saattaa perustua arvioon, että maa pääsee yhdessä Syyrian hallituksen armeijan kanssa voittoon – tai pystyy ainakin pakottamaan muut osapuolet itselleen edulliseen ratkaisuun. Presidentti Vladimir Putinilla on muistissa Tšetšenian pääkaupungin Groznyin pommittaminen maan tasalle 2000-luvun alussa."

Britannian ulkoministeri Boris Johnson katsoo Syyrian ja Venäjän syyllistyvän ”ilmiselvästi sotarikoksiin” Aleppossa, uutistoimisto Reuters kertoo..."”He pudottavat yhden pommin ja odottavat, että avustustyöntekijät tulevat ulos, siviilit vetävät haavoittuneita raunioista, ja viisi minuuttia myöhemmin he pudottavat toisen pommin.”

Lääkärit ilman rajoja -järjestön mukaan Aleppoon ”sataa pommeja”. Se varoittaa, että jos pommitukset jatkuvat, kaupungissa ei kohta ole jäljellä enää yhtään toimintakykyistä sairaalaa.
”Kaikki tehohoitoyksiköt ovat täynnä. Potilaiden täytyy odottaa, että toiset kuolevat, jotta heidät voidaan siirtää vapaana olevaan sänkyyn”, sanoi lääkäri Abu Waseem järjestön tukemasta sairaalasta Aleppossa

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Sota on hirveä paikka, siksi diplomatiaa kannattaa opetella ajoissa. Assadin kohdalla se on jo myöhäistä. Eikös tämä heppu ole lääkäri itsekin, eli taitaa vain tappaa kylmän viileästi kilpailijoita markkinoilta.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Aurinko sammuu ja maapallo ihmisineen tuhoutuu viiden miljardin vuoden kuluttua.

Sitä odotellessa.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Näin tuo ennen pitkään käy. Ja me ihmiset olemme kaikin voimin edistämässä tuhoa ja kurjuutta jo ennen tuota lopullista "auringon sammumista".

Ja miksi, siinä kysymys? Kaikki haluavat aina vain enemmän; enemmän valtaa, enemmän maata, enemmän rikkauksia ja enemmän hallittavia alamaisia, eikä haluaminen taida koskaan loppua.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Me emme ole syyttömiä kukaan, jokainen syntymä on vähintään yksi kuolema lisää.

Irvokasta sen sijaan on lukea mitä olemme tehneet:

http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/IS-Syyrian-sota...

Jukka Laine

Länsimaat ovat raivoissaan koska eivät saaneet Assadia hengiltä kuten Gaddafi ja Hussein saatiin ja nyt Venäjä rakentaa Syyriaan pysyvää tukikohtaa. Ei kukaan piittaa ihmishengistä politiikassa. Uhrit ovat vain politiikan väline.

Onko kukaan miettinyt miksi oli tärkeää tappaa Gaddafi tai Husseini tai Assadi pitäisi tappaa ja ajaa miljoonat ihmiset sodan keskelle. Gaddafi haukkui Obaman, joten ymmärrän kyllä miksi Obama kosti, mutta miksi Irak piti kyllästää verellä?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Silloin ei haluttu katsoa vierestä, kun Saddam tappoi tuhansia kurdeja kemiallisilla aseilla ja vainosi kaikkia muitakin vastustajiaan. Tilanteeseen haluttiin puuttua humanitaarisista syistä. Lisäksi tietysti Bush juniorilla oli hampaankolossa tiedetty Saddamin aiempi suunnitelma murhata vanhempi Bush kostoksi Persianlahden sodasta.

Ilmoitettu syy hyökkäykseen (weapons of mass destruction) oli kuitenkin pieleen osoittautunut, joten en minäkään tuota Irakin miehityksen ajoitusta ja tapaa toteuttaa se kaikin puolin tarpeellisena pitänyt.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Pieni historian kertaus niille, joiden mielestä amerikkalaiset ovat aina kaiken pahan alku ja juuri:)

Iranin kauan jatkunee sorron jälkeen Saddam Hussein nousi valtaan 1968. Hänen Baath-puolueensa teki ensin kurdinationalistien kanssa sopimuksen, joka antoi kurdeille oikeuden käyttää omaa kieltään keskusteluissa ja radiolähetyksissä. Kurdien toiveet romahtivat, kun hallitsevan Baath-puolueen johto päätti aloittaa Kurdistanin öljyä tuottavien alueiden "arabisoinnin". Kurdeja siirrettiin muualle ja tilalle tuli arabeja hallituksen joukkojen suojelemina.

Kurdit tekivät kapinan 1974 Saddamia vastaan, joka laajeni täysmittaiseksi sodaksi. Seurasi kaaos, jonka takia 130 000 kurdia pakeni Iraniin.

Paikalliset kurdiryhmät kävivät sitkeää vastarintaa Irakin armeijaa vastaan. Lopulta Saddam ryhtyi julmiin kostotoimiin koko kurdiyhteisöä vastaan. Kun hänen armeijansa oli valloittanut alueen, kaikki 15-70-vuotiaat miehet otettiin vangeiksi ja teloitettiin.

Human Rights Watchin arvion mukaan Saddamin sotaretki vuosina 1987-1988 johti vähintään 50 000:n, mahdollisesti 100 000 kurdin kuolemaan. Kaikki kurdikylistä löytyneet ihmiset ja jopa eläimet tapettiin. Pahin hyökkäys oli Halabjan kaupunkiin, jossa joukot tappoivat yli 5000 kurdia sinappi- ja hermokaasulla.

Muistan nekin lehtikuvat vielä turhankin hyvin. Kuvat kuolleista lapsista ja muista ihmisistä suut ja raajat vääntyneinä eri asentoihin, ei todellakaan hevin poistunut/unohtunut silmän verkkokalvolta.

Käyttäjän AnttiKarvola kuva
Antti Karvola

Mistähän Irak alunperin sai kemialliset aseensa ja miksi silloin katsottiin vierestä kun Irak käytti niitä massiivisesti Irania vastaan? Eikä itseasiassa vain katsottu vierestä, USA nimittäin antoi Irakille tiedustelutietoja aseiden käyttöön ja yritti estää YK:n vastatoimet Irakia kohtaan.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #65

Antti, en tiedä, mutta tämän luin Wikipediasta: " Saddam Husseinin hallinnon aikakaudella Irak on käyttänyt, pitänyt hallussaan ja tehnyt voimanponnistuksia hankkiakseen joukkotuhoaseita. Irak allekirjoitti ydinsulkusopimuksen jo 1960-luvulla. Maa alkoi siitä huolimatta kehitellä salassa ydinasetta. Irakin-Iranin sodan aikana irakilaiset käyttivät iranilaisia vastaan kemiallisia aseita. Vuonna 1989 Irak käytti kurdisiviilejä vastaan mm. sinappikaasua".

Käyttäjän AnttiKarvola kuva
Antti Karvola Vastaus kommenttiin #69

Irakin ydinohjelman panivat alulle neuvostoliittolaiset mutta Irakin siirtyessä lännen vaikutuspiiriin sitä jatkoivat pääasiassa ranskalaiset. Irakin ainoa ydinreaktori oli ostettu Ranskasta. Kyseisen Osirak-reaktorin tuhosivat israelilaiset ilmaiskulla 1981.

Kemiallisia aseita kehiteltiin enimmäkseen länsimaisen osaamisen turvin. Asiantuntija-apua saatiin etenkin Länsi-Saksasta ja Iso-Britanniasta, ja raaka-aineita aseisiin saatiin enimmäkseen länsisaksalaisilta yrityksiltä. Myöhemmin paljastui että kyseiset yritykset toimivat maidensa hallitusten siunauksella ja tiedustelupalvelujen avustuksella.

Biologisten aseiden kehityksessä USA:lla oli merkittävin rooli, ensimmäiset pernaruttonäytteet esimerkiksi saatiin suoraan Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskukselta (CDC). Keskus toimitti näytteitä Irakille vuoteen 1989 asti.

Iranin-Irakin sodan aikana USA ja Iso-Britannia antoivat Irakille tiedustelutietoja joukkotuhoaseiden käyttöä varten ja edellämainitut maat myös tekivät kaikkensa estääkseen kansainväliset tuomitsemiset ja sanktiot Irakia vastaan. Joukkotuhoaseiden käytöstä yritettiin julkisesti syyttää Irania.

Kurdeja vastaan joukkotuhoaseita käytettiin läpi koko sodan, vielä 1988 Halabjan massiivisen iskun jälkeenkin Reaganin hallitus torppasi kaikki Irakille ehdotetut vastatoimet ja iskusta syytettiin Irania.

Irakin joukkotuhoaseista tuli lännelle ongelma sattumalta samalla kun Irakista ei ollut enää lännelle hyötyä sen hävittyä sodan Irania vastaan.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Jukka, vähän selityksiä sinun pohdintojesi lisäksi. Obama tuskin mitenkään halusi kostaa Gaddafille itseensä kohdistuvasta arvostelusta...sitä ei usko Erkkikään.

Gaddafin tapauksessa Yhdysvallat tekikin virheen, kun se tuki öljyrikkaan maan yksinvaltiasta. Gaddafi ilmoittikin melkein heti, että Libyaa hallittaisiin Koraanin sääntöjen mukaan. Suhteellisen liberaalista yhteiskunnasta tuli äkisti ankarasti lakeja soveltava maa. Varkailta katkaistiin kädet ja aviorikokseen syyllistyneet naiset kivitettiin. Alkoholi kiellettiin, ja kaikki yökerhot, kasinot ja bordellit suljettiin. Gaddafi myös muutti kaikki kirkot ja synagogat moskeijoiksi.

Despotiaan kuuluvat rajoitukset otettiin käyttöön: lehtiä sensuroitiin, poliittinen toiminta kiellettiin ja ammattiyhdistykset lakkautettiin. Libya muuttui klassiseksi poliisivaltioksi. Valtaa oli myös mullaheilla, jotka mittailivat kaduilla, olivatko naisten hameet riittävän pitkiä. Helmikuussa 1984 teloitettiin joukko opiskelijoita, jotka olivat osoittaneet mieltään valtion liiallista valvontaa vastaan. Hän rahoitti terroristeja lentokonekaappauksia ja Mustaa syyskuuta, joka mm.tappoi israelilaisia urheilijoita Munchenin olympialaisissa 1972.

Kuka libyalainen varsinaisesti Gaddafia mahtaa kaivata takaisin? Tosin kovana järjestyksen pitäjänä eri riiteleville heimoille hän oli ns."vahva johtaja". Riittääkö se hyviksi puoliksi?

Jukka Laine

Libyalaiset ja syyrialaiset ovat varmasti kiitollisia kaikesta avusta mitä Obama ja Merkel ovat tarjonneet heille vilpittömästi. Nyt maassa on bordelleja, joihin huumattuja pikkutyttöjä viedään, joten demokratia on saavutettu, kunhan viinan ja kannabiksen myynti vapautuu.

Minulle on jäänyt mieleen kuva eräästä pikkutytöstä, joka paloi pahasti amerikkalaisten pudottaman atomipommin seurauksena. Logiikkasi mukaan japanilaiset voisivat surmata Yhdysvaltojen presidentin ja pudottaa maahan pari atomipommia, oikeutetusti.

Jeesus sattui syntymään johonkin ja siksi israelilaiset ja palestiinalaiset pitävät vihaa yllä.

Koska olen tekopyhä ihminen ja motiivini ovat poliittisia moraalini ei kestä lähempää tarkastelua.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Höpsistä Jukka:) älä nyt ihan levottomia kirjoita. Minäkö olisin kannustamassa huumattujen pikkutyttöjen raiskauksia...tai atomiaseiden käyttöä. Pysytään nyt kuitenkin tässä ajassa, vaikka kyllä me kaikki muistamme tuon järkyttävän, alastoman kuvan itkevästä pikkutytöstä, joka juoksee osittain palaneena maantiellä.

Mikä maa muuten ensin hyökkäsi amerikkalaisia vastaan ja tappoi hetkessä pahaa aavistamattomat sotilaat ja tuhosi kerralla laivat ja lentokoneet? On sanottu, niin julmaa kuin se olikin, että näin säästettiin enemmän ihmisiä, jos sotaa olisi vain jatkettu? En tiedä, mutta nyt tiedämme viattomien ihmisten kärsivän juuri nyt- tässä hetkessä,, joka voitaisiin neuvottelemalla lopettaa heti, jos niin halutaan.

Libyan sananvapaudenpuute , ankarat Koraanin lait ja kansanmurhat olivat ne olennainen osa, jota suurin osa kansasta kaihtoi ja halusi siihen muutosta demokraatisempaan suuntaan, ei huumeet ja bordellit. Vaikka ehkä bordellit juuri estävätkin näitä tyttöjen ja naisten raiskauksia enemmän kuin ehkä jotkut haluavat myöntääkään.
Libyalainen ystäväni ainakin oli tyytyväinen amerikkalaisten väliintuloon, vaikka kaikki ei mennytkään jälkikäteen niin kuin olisi pitänyt mennä. Eri heimojen väliset ristiriidat ja vihanpito eivät ole tuoneet vieläkään rauhaa ja demokratiaa maahan.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Gaddafi syrjäytettiin, koska hän halusi lopettaa petrodollarikaupan ja siirtyä kultadinaarin.
Tulee mieleen liitoutuneiden tekosista, että 50000 ranskalaista siviiliä kuoli liitoutuneiden pommituksissa, eli yhtä paljon kuin brittejä kuoli Lufwaffen pommituksissa.
Mutta nämähän ovat vain oheisvahinkoja. Ranskassa ei vielä tänä päivänäkään saa asiasta keskustella.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Luuletko Kaija ihan tosissasi, että jenkit puuttuivat Libyan tilanteeseen humanitääristä syistä?

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #70

En tiedä, mutta toivoisin, että joku maa tekisi jotain ihan vain puhtaasti humanitäärisistä syistä. Sinisilmäistä utopiaako?

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula Vastaus kommenttiin #71
Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula Vastaus kommenttiin #71

Ei länsimaista demokratiamallia voi voidä arabimaihin.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula Vastaus kommenttiin #71

Tässä totuus Syyriasta:http://gicnetwork.nl/GICnews/blog/2016/08/23/us-peace-council-there-is-no-civil-war-in-syria-the-us-is-lying-to-you/

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Hyshys:http://www.telegraph.co.uk/history/world-war-two/10877137/D-Day-French-torn-over-criminal-British-and-American-D-Day-bombings-of-Caen.html

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Vielä lopuksi kiitän kaikkia kommentoijia mielenkiintoisista näkökulmista ja myöskin puhtaasta tiedosta, jota kaikki tarvitsemme näkökulmien laajentumiseen.

Nyt voin vain itse pääasiaan palatakseni vain toivoa, että kohta julkistettava Nobelin kirjallisuuspalkinto kohdistuisi runoilija Adonikseen, jonka kokoavana teemana on lännen ja idän monimielinen ja merkityksellinen kohtaaminen. Syyria tarvitsee osakseen nyt kaiken mahdollisen kansainvälisen huomion, mitä vain voidaan heille antaa kauhistuttavan sodan lopettamiseksi.

Syyrialaisen, ja nykyään Pariisissa asuvan Adoniksen sija brittiläisen vedonlyönti toimiston mukaan on järjestyksessä toisella sijalla. Pidän erityisesti juuri hänelle peukkuja pystyssä.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset