Itsenäinen Viro! – Onnea ja menestystä edelleen toivotellen..
Ei voi kuin iloita, että virolaiset saavat huomenna juhlistaa itsenäisyytensä ensimmäistä sadanvuoden juhlaansa. Siitä tulee nyt 24. helmikuuta 2018 kuluneeksi tasan sata vuotta. Itsenäisyyden katkaisi toinen maailmansota ja sitä seurannut puolen vuosisadan mittainen neuvostomiehitys. .
Itsenäisyys palautettiin 1991 n. laulavalla vallankumouksella, joka ammensi voimansa virolaisten rikkaasta lauluperinteestä. Juhlinnan on määrä jatkua helmikuun 2020 saakka, jolloin on kulunut sata vuotta Tarton rauhansopimuksen allekirjoittamisesta. Vasta Tarton rauhassa Neuvosto-Venäjä vihdoinkin tunnusti Viron itsenäisyyden.
Nyky-Viro on edistyksellinen valtio, joka kuuluu niin Euroopan unioniin ja myöskin Natoon. Meille suomalaisille Viro on erityinen naapuri, jonka kehitystä olemme vuosikymmeniä seuranneet läheltä ja myöskin iloinneet sen nopeaa kehitystä ankean Neuvostoliiton vallan jälkeen länsimaiseksi demokratiaksi.
Nykyinen Viro on kasvanut ja kehittynyt nopeasti ja vanha isoveljen roolikin on meiltä heikentynyt. Ihailemme Viron digitalisaation kehitystä ja samoin myöskin nopeaa koulumenestystä monissa aineissa Pisa tuloksin mitattuna. Meillä taitaa tältä pikkuveljeltä olla vielä muutakin opittavaa? Aika näyttää sen, että onko kenties tuleva aika, jolloin virolaiset menevät jopa vauhdilla Suomenkin ohitse?
Viro itse lähti heti alkuunsa rakentamaan yhteiskuntaansa erilailla kuin me ja kansa on joutunut monta kertaa tosi koville, mutta selvinnyt hienosti monien vaikeuksien kautta voittoon.
Voimme nyt vilpittömin mielin yhtyä virolaisten iloon ja toivoa heille kaikkea hyvää ja menestystä edelleenkin. Jos menette kehityksessä meidän edellemme, niin voimme siihenkin iloon yhtyä, koska myöskin naapuriemme hyvinvointi on meidän kaikkien etu.
Onnea Virolle! Ja yhtä iloisia ollaan myös viime viikon juhlasankarin puolesta: Liettua 100 v.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä, että huomauttit siitäkin Ilmari! Liettua on jäänyt minulta Viron varjoon turhankin usein. Syynä lienee se, etten ole siellä koskaan käynyt. Harkinnassa se on kyllä ollut lukuisat kerrat, joten ehkä olisi syytä mennä, eikä vain aina meinata:)
Ilmoita asiaton viesti
Itse maalaisena tykkäsin tästä kovasti:
http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251010-o…
Ilmoita asiaton viesti
Paljon Onnea veljeskansa Virolle!
Ensimmäinen muistikuvani on vuodelta 1982, jolloin kävin Tallinnassa.
Maa oli täysin erinäköinen kuin nyt. Kaubamajassa mieleen painuvin oli vanha gramofoni, jolla sai koekuunnella levyjä. Taisi olla rikki ja levyjä oli hujan hajan. Ei tehnyt mieli mennä tutkimaan.
Yövyin Olympia hotellissa. Hotellin aulassa siivoojat vinkkasivat luokseen ja kyselivät sukkahousuja. Minulla ei ollut, mutta se kuvasti ajan henkeä.
Valuutanvaihtajat tunnistivat suomalaisen jo kadulla ja yrittivät saada länsivaluuttaa. Turisteille oli omat kaupat, Perjoskat. Paljon tuotteita, joita tavalliselle kansalle ei ollut tarjolla. Ostin kaupasta hopeisen suola-astian. Tallessa vielä sekin.
Hienoa, miten maa on siitä noussut ja nousee edelleen jopa Suomen ohi. Vaikka meillä vielä käy Virosta paljon porukkaa työssä, suunta saattaa piankin muuttua. Elämä Suomessa on kalliimpaa edelleen ja palkkaerot supistuvat kaiken aikaa.
Virolaiset ovat laulukansaa ja laulaen he nousivat Neuvostoliiton ikeestä vapauteen.
Ilmoita asiaton viesti
Kävin 1961 Tallinnassa ja ajaattelin etten enään koskaan mene, mutta kaksikymmentä vuotta on ollut olekelulupa ja asunto Eestissä, soovin paju onne Eestin Vabaeiigiila.
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on hyvin saman kaltaisia muistoja kuin sinullakin Mirjami. Tuntui, että kaikki oli niin halpaa, jos nyt yleensä edes näki jotain ostamisenarvoista. Taidettiin vain syödä makeita leivonnaisia ja juotiin sen kanssa halpaa venäläistä kuoharia.
Parhaiten onkin jäänyt mieleen tuo ankea harmaus ja lukuisat vanhat mummot, jotka kerjäsivät kirkkojen luona, tai myivät liikuttavia nippuja itse kasvattamiaan yrttejä.
Onkin ihanaa, kun nyt on kaikki Virossa toisin. Ihmiset ovat iloisen näköisiä ja kaikkialla näkyy selkeä vaurastuminen. Kaupoissa on laadukasta tavaraa ja kaunista, omaperäistä virolaista muotiakin löytyy monesta paikasta. Ovat myös taiteellista ja luovaa kansaa muussakin, kuin vain kuuluisassa lauluperinteessään.
Ilmoita asiaton viesti
#6 Tosiaan, muistan myös vanhan mummon, joka kerjäsi erään kirkon luona. Kirkko ei ollut sille tarkoitetussa käytössä, rakennus ja mummo olivat jotenkin yhdessä murheellinen näky!
Ilmoita asiaton viesti
Tämä yksi vaikuttava ja kaunis runo on ollut Virossa rakastetun runoilija Lydia Koidulan varsinainen hitti jo 1800-luvun lopusta lähtien. Meillä se tunnetaan myös hyvin Georg Otsin laulamana. Kyllä tämän kuullessaan monen äidin silmänurkka kostuu, – ja on kostunut.
Maan päällä paikka yksi on
niin pyhä armas verraton,
mi tarjoo lemmen turvaisan
ja kätkee onnen kalleimman.
Vain sydän äidin
tunnet sen näin hellä on
ja lämpöinen,
se riemuitsee sun riemustas
ja tuntee huolta tuskias.
Kun ihmismielet vaikenee,
kun kiitos kaikuu vaikenee,
kun poljetaan ja moititaan
jäät yksin yöhön unholaan.
On paikka missä lohdun saa,
sua sydän äidin rakastaa,
voit hellään helmaan painaa pään
ja itket murheen lientymään.
Pois moni kaunis mennyt on.
Sä kauan tunsit kaipion,
muun korvas aika minkä vei,
sydäntä äidin konsaan ei.
Äitienpäivälauluna lähinnä tunnettu ”Äidin sydän” on myös isänmaallinen laulu. On sanottu, että runoilija Lydia Koidula olisi kätkenyt runoon rakkauden omaan isänmaahansa Eestiin, Eestimaahan.
Viroa on viime päivinä muistutettu raskaasta historiasta. ” Itsenäinen Viro on koti, joka armastaa, rakastaa, lapsiaan eestiläisiä kuin äiti lapsiaan. Sillä on äidin sydän.”
Ilmoita asiaton viesti
Viron tasavalta (Eesti Vabariik)on aivan erityinen valtio Suomen kannalta. On yksiselitteisesti todettava, että Latvia ja Liettua ovat huomattavasti vieraampia ja etäisempiä suomalaisten kannalta kuin Viro.
Erityisaseman virolaisille määrittelee ennen muuta se, että he ovat suomalaisten heimoveljiä. Suomalaiset ja virolaiset kuuluvat tunnetusti suomalais-ugrilaisiin kansoihin, mikä selvästi erottaa virolaiset muista balttilaisista kansoista.
Suomen ja Viron kohtalot liittyvät toisiinsa monin tavoin historian saatossa. Aseveljeys itsenäistymisvaiheessa ja myös toisen maailmansodan loppuvaiheessa on osa molempien maiden historiaa. Virolaisten kunniaksi on sanottava monen, monen muun seikan ohella se, että he ovat verrattomasti isänmaallisempaa väkeä kuin me suomalaiset jurmut.
Ilmoita asiaton viesti
”Mu isamaa on minu arm” (”My Fatherland is My Love”) is an Estonian poem by Lydia Koidula.
https://www.youtube.com/watch?v=OneQRawdLv4
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kaunis sinulle Markku hienosta linkistä. Oli niin kaunista ja herkkää kuunnella ja myöskin katsella, kuinka vakavana ja hartaasti virolaiset lauloivat, niin kaikki vanhat kuin nuoretkin.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on minun ensimmäinen kosketukseni Viroon
(ja Jaakko Lassilan sanoin: tosi on!):
http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/151524-juna…
KGB:n kuulustelu tai peräti ”lager” olisi voinut olla tarjolla…
Ilmoita asiaton viesti
Olipa sinulla mielenkiintoinen reissu. Siihen aikaan moinen liika rohkeus ja seikkailuhalu oli turhankin riskialtista. Muuten Tarto on minun mielestäni Tallinnan jälkeen mielenkiintoisin kaupunki. Kaipaan vieläkin sieltä sattumalta löytämääni kerrostaloalueen kellarissa ollutta kirjadivaria, jonne en enää edes osaisi mennä, kun mitään kylttiä ei edes ollut. Se oli minulle kuin pieni taivas, kun löysin sieltä niin upeita kirjoja ja vielä niin halvalla.
Pahinta mitä minä olen muinaisessa Neuvostoliitossa uskaltanut tehdä, oli kivellisen kultasormuksen tuonti upotettuna rasvapurkkiini:). Rahat siihen sain myymällä Jaltalla kenkäni, villatakkini ja taisi siihen vielä mennä yhdet sukkahousutkin. Ostin sen kyllä normaalista kultakorukaupasta, missä oli ovella aseistettu sotilas vahdissa. Pelkäsin, mutta en uskaltanut enää kääntyä poiskaan, kun sotilas oli minut jo nähnyt. Toinen pelko olikin sitten tullimiehen terävät kysymykset ja tuima katse. Oli kyllä ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun moiseen ryhdyin.
Ilmoita asiaton viesti
Paljon onnea Viroon ja Liettuaan. Kovat olivat ajat heillä Neukkulan aikana. Meillä ei nuoriso edes tiedä mitä se oli eikä siitä ole edes pitkää aikaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kävin Tallinnassa vuonna 1974 ”luokkaretkellä”. Oikeastaan kyse oli koulumme eestin kielen kurssille osallistuneiden matkasta ja se hupeni vain kolmeen osanottajaan, jotka jaksoivat ponnistella viisumianomusbyrokratian viidakossa.
Yövyimme uutuuttaan hohtavassa Viruhotellissa, jonka edessä välkkyivät Tallinna Kaubamajan mainosvalot. Ensivaikutelma oli erilainen kuin kuvitelma Neuvostoliitosta oli ollut. Tuo ensivaikutelma väistyi sitten hyvin äkkiä.
Mennessämme huoeneistamme takaisin ala-aulaan sovittuun briifaussessioon huomasimme kuinka kerrosvahti pulpettinsa ääressä kirjoitti ylös kuka oli tullut ja mistä huoneesta milläkin kellonlyömällä. Hississä oli nuorukainen, hyvin siistisi ja modernisti pukeutunut ”Jaan” ja hänen ensimmäinen kysymyksensä oli: ”Onko myyda mida tavara?”
Ala-aulan sohvilla istuskeli pitkätukkaisia eestiläisnuorukaisia pukeutuneina mustasta pörssistä ostamiinsa farkkuihin myös odottaen tilaisuutta hieroa kauppoja. Minua pyydettiin ostamaan valuuttabaarista kartonki purukumia, josta olivat valmiit maksamaan ruplissa huikean summan. No, menin ostamaan ja myyjä kysyi: ”Kuhu sina sitä purkka noin palju tarvitset?” Vastasin, että ”syön paljon purkkaa”.
Eräs nuorukaisista ehdotti meille, että menemme illalla yhdessä Kaubamajan alakerroksen tasolla olevaan diskoteekkiin. Me suostuimme siihen. Se oli nimeltään ”Kevad”. Sen edessä oli parinkymmenen metrin pituinen jono, koska samasta ovesta mentiin ravintolaan, jonka viereinen ovi eteisaulassa johti nuorisodiskoon.
Emme jääneet odottamaan, vaan uusi ystävämme Edward Megine kysyi meiltä onko meillä vielä purkkaa. No, sitähän oli ja sitten hän meni koputtamaan jonon ohi oven lasi-ikkunaan, jonka jälkeen oven avasi yrmeän näköinen vanha portsari. Eetu ojensi hänelle purkat kouraan ja vinkkasi meihin päin. Portsari puolestaan vinkkasi meille ja sanoi: ”Tulge sisse”. Koko jono ei reklamoinut pätkääkään.
Diskobaarissa oli seinällä mustavalko-TV, josta tuli yllättäen ”Syksyn Sävel” -lähetystä Suomen TV:stä suorana. Koko porukka baarissa taputti Jussi Raittisen ”Mun mummoni muni mun mammani” -biisille ja ennusti sen voittavan. (Niin muuten myös tapahtui). Kysyin miksei baarissa ollut yhtään venäläisiä. ”Eetu” kertoi, että eestiläiset ja venäläiset eivät koskaan käy samoissa paikoissa. koska muuten tulee aina tappelu.
”Eetu”vinkkasi myös minulle, että ”jos haluat tyttö, niin tuo on vaba” osoittaen erästä kaunista neitokaista, joka nyökytti minuun päin. No, enhän minä maailman menosta silloin riittävästi ymmärtänyt …
Poistuessamme paikasta ”Eetu” sanoi, että ostetaan narikanpitäjältä vodkaa mukaan ja mennään ”meille”. Annoimme narikalle seitsemän ruplaa ja hän ojensi meille poistuessamme kaksi pulloa vodkaa. Niine hyvinemme poistuimme ”Eetun” kämpälle, joka sijaisti parin korttelin päässä. Se oli hellahuoneen tapainen murju, jonne pääsi vain ilmoittautuen porrasvahdille. WC ja muu saniteettitila oli yhteisellä käytävällä muiden asuntojen kanssa.
Siellä sitten kumosimme viiteen pekkaan vodkapullot ja hoipertelimme takaisin Viruhotellille yhtä kokemusta rikkaampina. Loppumatkan aikana tapahtui parin päivän sisällä vielä paljon kaikenlaista mielenkiintoista, mutta jätettäköön se toiseen kertaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos sinulle Juha. kun jaoit hauskan muistosi, joka herättää kyllä minullekin niin tuttuja ja hyvin saman kaltaisia eläviä muistikuvia. Oli ne aikoja entisiä! Ei nämä nykynuoret edes osaa kuvitella mitä kaikkea ihmeellisiäkin kuvioita näimme ja koimmekaan muinaisen suljetun Neuvostoliiton aikana…niin Tallinnassa kuin muuallakin. Olisin näitä kyllä mieluusti enemmänkin lukenut:)
Ilmoita asiaton viesti
Oli se tuossa mielessä hienoa aikaa. Suomalainen koulupoika tai opiskelija kykeni viettämään iltoja ravintoloissa. Rahat riitti hyvin kuten Leningradissa, Moskovassa, Minskissä, Krimillä, Kiovassa rai jossain sillä välillä.
Eipä sittemmin ole tullut sellaisia määriä syötyä aitoa Beluga-kaviaaria kuin silloin.
Ilmoita asiaton viesti
Se olikin ihan käsittämätöntä luksusta, kun voi tilata mitä vain halusi. Beluga-kaviaariakin otettiin silloin ruokalusikan kokoisella ottimella, kun nykyään saa yhdestä pienestä purkista maksaa monta sataa euroa! Ja siinä oli noin korkeintaan neljän ruokalusikallisen määrä kaviaaria…Tiedän sen tarkkaan, kun säästin yhden aidon pienen purkin ja se on minulla vieläkin tallessa. Nykyään sitä ei kuulemma saa enää riittävästi edes rahallakaan. Aika aikaa kutakin ja hauskaa oli:)
Ilmoita asiaton viesti
Neuvostoliiton loppuaikoina ei tosin enää saanut enää ”edes” kaviaaria. Olin Moskovassa työmatkalla vuonna 1988 ja minulle jäi aikaa muutama tunti viimeisenä päivänä.
Jotain tuliaista piti tuoda ja huomasin eräässä kadun kulmassa pitkän jonon kalakaupan edessä. Jäin siihen ajatellen, että ostan sieltä kaviaaria tuliaiseksi. Päästessäni viimein leveän tiskin luokse, jonka takana seisoi äkäinen maatushka kysyin häneltä: ”Ikra jest?” (Onko kaviaaria?). Hän ärjäisi miltei naamalleni sylkien;: ”NJET!”.
Ilmoita asiaton viesti
#16 Todellakin, rahaa oli palatessa enemmän kuin mennessä. Minulla oli parit varakengät mukana. Ne tuntuivat olevan rajatarkastajien kiinnostuksen kohde, rahoista viis. En tiedä, olisivatko halunneet kengät itselleen. Hieman jännitti, mitä epäilevät.
Ilmoita asiaton viesti
Oli se aikaa, kun nimenomaan neukkulaiset tullimiehet aina penkoivat kaikki tavarat tarkkaan läpi ja laskivat lompakostakin rahat ja niiden piti täsmätä mennessä annetut kirjalliset tiedot. Kultasormukset ja muut korut piti myös ilmoittaa jo mennessä tullikaavakkeelle. Mukavuussyistä jätinkin aina kaikki korut kotiin…Myös vihkisormuksen.
Sinä taisit Mirjami käydä myöhemmin reissussa kuin minä, jolloin ei ollut niin tiukkoja tullimiehiä. Tosin Viroon mennessä ei ollut niin tarkkaa, en ainakaan muista siellä tarkastusten koskeneen lompakkoa tai ylipäätään käsilaukun sisältöä.
Ilmoita asiaton viesti
Kun nyt Neuvostoliittoon olemme päätyneet alkuperäisestä Viro-aiheesta, niin kerrottakoon vielä yksi anekdootti, joka tuli mieleen.
Samaisella Moskovan matkalla vuonna 1988 Kemiran konttorissa minulle oli annettu Outokummun postia toimitettavaksi Suomeen. Niillä oli yhteiset tilat siellä. Posti Neuvostoliitosta kesti liian kauan ja siksi halusivat hyödyntää minua. Kyseessä oli iso kuori, jonka sisällä oli paksu nippu dokumentteja.
Lentokentällä lähtiessäni attaseasalkkuni, johon olin pakannut kaikki asiakirjat ja lisäksi yhden pullon samppanjaa, putosi läpivalaisuhihnan jälkeen lattialle passintarkastuksen toiselle puolelle. Attaseasalkun saranoiden raoista alkoi valua kuohuviiniä komean poksahduksen jälkeen. Siinä vaiheessa olin passintarkastuksessa ja virkailija tivasi minulta maahantulokorttia, jonka piti olla liitettynä passiini. Se oli kadonnut jonnekin.
Virkailija huusi minulle, että ”You will not leave Soviet Union before I get that document!” Kun laukkini siis samaan aikaan vuoti samppanjaa muutaman metrin päässä ja tiesin, että siinä oli myös Outokummun tärkeää kuriiripostia, sanoin virkailijalle: ”Wait a minute, I will take care of one problem first”.
Poistuin passineni kylmän rauhallisesti tarkastuskopin edestä toiselle puolelle ja poimin laukkuni lattialta. Avasin sen ja heitin lasisirut roskikseen sekä tyhjensin laukun kaikista papereista, jonka jälkeen valutin samppanjan samaiseen roskikseen. Sitten laitoin kaikki dokumentit laukkuun takaisin ja suljin laukun.
Vilkaisin passin tarkastuskopille ja huomasin, että virkailija oli parhaillaan rumbasemassa uutta matkustajaa, joten päätin, jälleen kylmän rauhallisesti, jatkaa matkaa kohti Finnairin koneen porttia. Ei kissa perään haukkunut.
Kotona ripustelin sitten pyykkipojilla kylpyhuoneen naruille Outokummun postin kuivumaan samppanjatahroineen ja seuraavana päivänä lähetin ne postitse annettuun osoitteeseen. Ehkäpä tuumasivat siellä, että ”terveisiä Moskovasta”.
Ilmoita asiaton viesti
Olet sinä Juha varsin kylmähermoinen kaveri! Harva silloin uskalsi venäläisiä tullimiehiä edes yrittää vähääkään naruttaa:).
Sinänsä hauskaa, että usein sivupoluille eksyminen tekee blogista vielä kiinnostavamman, jos kommentoijat ovat itse kiinnostavampia ja tietävämpiä kuin itse blogisiti on osannut edes arvata. Näin se vain menee ja saakin mennä…
Kyllä Me kuitenkin muistamme edelleen lämmöllä Viron jo tänään alkanutta itsenäisyyspäivää ja juhlimme sitä täälläkin suurella ilolla. Siitä olen melkoisen varma!!
Ilmoita asiaton viesti
#28 Tullitarkastaja oli nainen, ilmeisimmin venäläinen. Hyvin ankara katse. Erityisesti hän syynäsi kenkien kantoja, olivat ehkä liian korkeat – en tiedä. Ehkä he katsoivat ’sormien läpi’ monia juttuja, mutta piti esittää tiukkista.
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on aina lättänät kengät jalassani, joten ne on kai siksi minulla jätetty rauhaan:) Olimme kai niin ”rikollisen” näköisiä, että kaikki löydetyt kuititkin syynättiin tarkasti.
Kerran sattui meille suuri moka, kun jäi iso ravintolalasku mieheni lompakkoon ja se ei kuulemma täsmännyt rahojen kanssa, mitä meillä oli mennessä. Tullimies epäili heti, että olemme maksaneet laskun ”mustilla rahoilla”. Siinä on ollut jälkikäteen ravintolan tarjoilija epäilyksen alainen ja mahdollisesti joutunut siitä meidän mokasta paljon kärsimäänkin. Näin kuulemma otettiin kiinni länsimaisen valuutan kelpuuttaneet tarjoilijat ja kauppiaat. Sehän oli jo itsestään rikos.
Ilmoita asiaton viesti
Viron itsenäistymisen alkuajalta kannattaa katsoa TV:ssa nyt uudelleen lauantaisin esitettävä mainio sarja ”Tuulten pieksämä maa”.
Kuten myös huominen uusintaelokuva ”Nimet marmoritaulussa”.
ONNEA VIRO!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos vihjeestä Pertti. Täytyypä linnoittautua huomenna telkkarin ääreen.
Muutamia päiviä sitten tullut virolainen dokumentti ”Rodeo” oli jo ihan käsittämättömän hieno ja myöskin varsin valaiseva kuvaus Viron alkutaipaleen vaikeuksista.
Ei ollut omaa rahaa, ja venäläiset sotilaat piti myöskin ajaa ulos maasta. Kaiken kukkuraksi, niin hallitus kuin pääministeri Mart Laar olivat täysin kokemattomia nuoria kavereita. Mart Laarkin ihmetteli alussa ihan oikeasti, että mitähän oikein pääministerien pitäisi tehdä.
Ilmoita asiaton viesti
Minä muistan hyvin myös virolaisten ovelan tavan pärjätä Neukkulan urkintavallan alaisuudessa.
Olin it-yrittäjä Suomessa Viron vapautumisen aikaan. Meidän firmalla oli virolainen koodariryhmä Tallinnan yliopistossa tekemässä alihankintatöitä meille. He kertoivat kännätessämme kuinka kukin oli pärjännyt elämässään naruttamalla venäläistä hallintoa.
He olivat aiemmin mm päässeet Suomeen töihin Elorg-Datalle Lauttasaaressa, joka oli täysin venäläinen yritys. Työ edellytti luotettavaa kommaritaustaa.
Työhön liittyi mm vakoilu suomalaisissa yrityksissä, joissa Elorg-Datalla oli työmaita. He kertoivat urkkineensa HPYn asiakastietoja. Elorg-Datasta lähetettiin heitä myös Neukkulan lähetystön vaatimiin hommiin. Porukan nuorin oli ollut Gorbatsevin valtiovierailun aikana hänen rouvansa turvatehtävissä KGBn majurin kanssa. Heillä oli aina ongelmana pysyä Ladalla edustusautojen vauhdeissa.
Lopulta samainen kaveri määrättiin pitämään ideologisia oppitunteja Tehtaankadulle lähetystön miesten vaimoille. Kaveri oli sitten kerran kertonut vitsejä Neukkulan puuhista ja hänet kärytettiin. Elorg-Data lopetti välittömästi hänen työsuhteensa Helsingissä.
Hänen käskettiin palata Tallinnaan ja hänen passinsa lähetettiin edeltä. Kun hän tuli Tallinnaan niin häntä kehotettiin hakemaan passinsa Moskovasta. Virolainen kokemus kertoi, että kannattaa antaa passin odotella Moskovassa vaan.
Vuoden kuluttua nuori mies eli vapaassa Virossa ja sai Viron passin.
Ilmoita asiaton viesti
Viisas kaveri! Olisi varmaankin päässyt oikopäätä Siperiaan opettelemaan kunnon käytöstapoja:) Voisit sinäkin kirjoittaa blogin noista ajoista Juha. Nuo jutut kiinnostaisivat monia, myös minua. Meillä oli mieheni työn puolesta ihan oma kotiryssäkin ja tapasin siihen aikaan 80-luvulla lähes kaikki Tehtaankadun merkittävimmät miehetkin ja hauskaa oli sekin:)
Ilmoita asiaton viesti
Juttuja riittää. Vaimo sanoo mitä niitä vanhoja muistelemaan. En sitten ole vanhoja niin kosolti muistellut. Olen valinnut marttyyrin roolin. Katsotaan Siltaa ja harrastetaan virtuaalijännitystä.
Ilmoita asiaton viesti
Älä välitä vaimon ohjeista! Mitä sitä muuta enää muistelee kuin vanhoja hyviä aikoja, kun muuta uutta kivaa ei enää juuri koskaan tule:)
On Siltakin ihan hyvä sarja..heh.
Ilmoita asiaton viesti
Kun dementia iskee niin ei osaa muusta enää kertoa kuin menneistä. Ei muista edes syöneensä äsken. Näin on äitini kohdalla, mutta muistaa minkälaiset vaatteet oli päällä kouluun mennessä syyskuussa 1930.
Ilmoita asiaton viesti
Eestiä onnittelen minäkin. Ensimmäinen visiittini v 1986 ja siitä lähtien enemmän ja vähemmän siellä olen asioinut.
Vaatimaton asuntokin, huone + keittokomero Kalamajan liepeillä.
Hienoimpia alueita mielestäni ovat Peipsijärven vanausulisten kylät aivan Peipsin rantaviivassa.
Sieltä Peipsiltä valkosipulia olen tuonut kymmeniä ja taas kymmeniä kiloja; maailman paras valkosipuli. Meillä muuten lähes tuntematon herkku on musta valkosipuli, saa miltei jokaisesta tallinnalaisesta marketista. (Must küüslauk)
Valkosipulia en enää Peipsiltä hae, koska sain Nömmen torilla myyvän kauppiaan kanssa diilin, että ostan häneltä vuosittain 25kg joka elokuun alku, homma on toiminut mutta silti tuonne Peipsijärven rantaan mieli halajaa, ihan sinne setukaisten alueille eteläänkin, Värskaan, usein sinnekkin suuntaan.
Erityisesti rakastunut olen eestiläisen keittiön herkkuihin ja niiden konstailemattomiin makuihin, siellä ei kaloreita laskeskella eikä eksoottisilla mausteilla läträtä. (Eestiläinen keittiö = Pekka Puskan kauhistus)
Hieno maa on Eesti, kuten Suomikin.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos vihjeestä Kalle. Seuraavalla kerralla onkin ostoslistassani myöskin mustaa valkosipulia. Yleensä tuon sieltä paksukuorista, melkein mustaksi savustettua kinkkua, joka on parasta mitä tiedän ja sen kanssa mustleipää, aitoa ja alkuperäistä. Kesäisin onkin hienoa käydä torilla, jossa on oikea vanhanajan ihana tunnelma ja valikoimien runsaus suorastaan häikäisee.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo Jaama turg meni mielestäni pilalle kun modernisoitiin. Se vanha ”venäläisten tori” oli parempi. Keskturg nyt vielä menettelee.
Paras mielestäni on Nömmen tori, siellä viihdyn normaalia pidempäänkin, siellä kun keskustelukumppanin saa helposti ja niin ja sieltä saa heti päärakennuksen sisääntulon jälkeen ukranainalaiperheen leipomia tseburekkejä, ynnä pasteijoita, niitä ostan aina kotiinviemisiksi.
Virurand räimerullid ovat myös aina suosikkejani.
Se tumma siankylki paksulla silavalla on minunkin suosikkini, sitä muuten saa Nömmelta pakkaamattomanakin. Mainio raaka-aine moneen lähtöön.
Ilmoita asiaton viesti
Sadamarketin lihatiskiltä saa sitä savustettua kinkkua myös ilman valmispakkausta. Ostan aina reilun kilon palan ja se katoaa meillä aina ihan vaan leivän päällä ja kesällä uusien pottujen kera. Tulipa taas sinulta uusi mielenkiintoinen vihje, nuo ukrainalaiset tseburekit pannaan listaan vielä jatkoksi. Kiitos Kalle!
Ilmoita asiaton viesti
Sitä tuota siankylkeä käytän muikkukukossa. Suomesta ei ikävä kyllä saa tuon veroista tuotetta; aikanaan joskus sai piensavustajilta. Parhaan ja mehukkaimman savustetun ”läskin” saa Vörymaalta, piensavustajalta samoinkuin parhaan suitsukalan saa Peipsin rannoilta.
Aivan hieno ruokapaikka muuten löytyy D-sataman kupeesta; Kochi Aidad, panimoravintola, tarjoaa konstailematonta eestiläistä ruokaa ja kaloreissa kyllä löytyy, siellä on muuten parhaimmat oman talon tummat oluet, minun makuuni.
Selveristä muuten löytyy valkosipulinäkkileipää, sekä tummana, että vaaleana; herkullista.
Ilmoita asiaton viesti
Kochi Aidad, hyvä ravintola ja vieläpä tosi tunnelmallisessa ympäristössä! Tuttu on paikka ja olen jopa jälkikäteen laittanut sinne sähköpostilla erikoiskiitoksen, niin ruuasta kuin myöskin herttaisesta tarjoilijasta. Enkä sitä nyt kovin usein ole tehnyt, mutta aina silloin kun on oikeasti aihetta….Paluupostissa tuli välittömästi kiitokset sieltäkin päin. Arvostan sitäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä onnittelut veljeskansalle. Voi olla, että olen jossain määrin etuoikeutettu koska vaimoni on syntyperäinen Tallinnalainen. Niinpä omat kokemukseni tuolta 1982 alkaen ja siitä eteenpäin. Mausteena tietysti se, että kävimme maassa useita kertoja vuodessa joskus parikin viikkoa kerralla.
Asuimme yleensä appivanhempieni luona Kalamajan kaupunginosassa Kunglakadun varrella, Sellaista 1930 luvulla rakennettua aluetta. 2-3 kerroksisia taloja ja kussakin 4-6 huoneistoa. Lohkeillut asfaltti ja kuopat kaduilla kaduilla eivät häirinneet. Vastakohtana oli tiheät puurivistöt lehmuksineen ja muine lehtipuineen. Kungla 26:n pihalla oli uskomaton Hevoskastanja 15-20 metrinen ja kukkiessaan omaa luokkaansa.
Joulun aikoihin oli oma tunnelmansa. Ostimme vaimon kanssa joulukuuset koko talolle. Lähikaupan myyjät sai yleensä appiukolta vinkin, että Kaia, Antti ja lapset tulevat jouluksi. No sen tietää että tiskin alta löytyi ekstraa enemmän kuin hyllyiltä. Samaten sukulaiset ja tuttavat toivat oman lisänsä. Joulupöytä oli katettuna vähintään kolme päivää yhteen soittoon.
Aika vilske kävi Sinimäen asunnossa ja päivittäiseen rutiinin kuuluikin, että kävelin Pikk-jalan kahvilaan nauttimaan no mitä sitten nautinkin ja rauhoituin.
Aika kultaa muistot. Neukkuajan hiljainen vanha kaupunki ja raatihuoneen tori, jossa kävin vaihtamassa valuuttaa… versus tähän päivään. Sekaan ei mahdu kun satamassa on pari risteilijää ja kaikki kadut täynnä turisteja maailman eri puolilta. Vanhoja valokuvia katsellessa kontrasti on järkyttävän suuri.
Voisi luulla, että kaipaan noita vanhoja aikoja. Näin ei tietenkään ole. Eesti on vapaa ja itsenäinen ja kivat siitä. Kansa jolla vaikeista ajoista huolimatta on säilynyt oma identiteetti ja tulee säilymään. Eesti ansaitsee itsenäisyyden.
Vielä yksi juttu. Neukkuaikaan appivanhemmat pääsivät koska tahansa käymään suomessa ja myös kävivät. Liian usein appiukolta kysyttiin miksi he eivät muuta suomeen asumaan kun täällä on parempi. Appivanhemmat eivät yksinkertaisesti käsittäneet koko asiaa. Miksi he muuttaisivat, koska he ovat eestiläisiä ja siellä on koti.. jälkikäteen ajateltuna asia oli just näin.
Ilmoita asiaton viesti
Oletpa sinä Antti kokenut kaksi mielenkiintoista vaihetta Tallinnassa, ennen ja jälkeen, joten tiedät myöskin parhaiten muutoksen vaikutuksen itse ihmisiin.
Itse juttelen mieluusti juuri vanhempien virolaisten kanssa, joilla on aina kerrottavana, välillä jopa kauhistuttaviakin tarinoita vanhoista ajoista, mutta ilman ruikutuksen tunnettakaan. Rohkeaa eteenpäin katsovaa kansaa. Heillä on todellakin vahva oma kansallinen identiteetti! Tykkään virolaisista ja minusta he ovat näitä ”meidän” ihmisiä, joista ei edes ajattele, että he ovat toista kansaa.
Siinä dokumentissa ”Rodeo” näytettiin kohtaus Narvasta, ennen virallisia rajoja, jolloin venäläisiä sotilaita oli vielä Virossa. Talonpojan oloinen venäläinen katsoo tulevan rajan yli ja sanoo: ”Mitä tässä rajoja tekemään, kun me olimme niin onnellisia yhdessä jo ennenkin”.
Narvassa on ja oli toki silloinkin enemmistö venäläisiä, mutta mietin, etteivätkö he oikeasti tienneet virolaisten ahdingosta ja suuresta vapaudenkaipuusta?? Nyt vironvenäläisillä on nähdäkseni jopa suuri onni, että he jäivät vapaaseen viroon.
Ilmoita asiaton viesti
Kaija pitää paikkansa. Esim. Kaian, vaimoni täti joutui miehensä kanssa siperiaan ja palasivat vasta muutama vuosi Stalinin kuoleman jälkeen. Moni hänen sukulaisistaan molempien vanhempien puolelta jäi sille tielle. Täytyy muistaa, että pahimmat vainot ajoittuivat 1945-about 1970 välille tai jotain Painopiste oli kuitenkin noissa varhemmissa vuosissa.
Kyllä niistä puhuttiin, mutta ei siten, että viha olisi kohdistunut tavalliseen venäläiseen kansanosaan. Appukko piti tarkkaan huolen, että seinänaapurina oleva pariskunta sai joulukuusensa siinä kuin kantavirolaisetkin. Viha oli muuntunut sellaiseksi pirulliseksi huumoriksi viranomaisia ja poliitikkoja kohtaan. Todellista huolta huomasin kun NL:ssa valta vaihtui ja Andropov tuli pääsihteeriksi. Menneet eivät olleet unohtuneet.
Eesti oli käytännössä rikas verrattuna moniin muihin ”neukkuosavaltioihin” ja sinne oli tunkua. Maa eli noina aikoina kahden talouden systeemillä ja harmaa talous oli se, mikä maata pyöritti. Täytyy myöntää, että kekattuani systeemin hyödynsin sitä itsekkin parhaan kykyni mukaan. Ei sieltä mitään pois uskaltanut suomeen tuoda. Viedä sitäkin helpommin. Minulla oli aina matkalaukullinen kopioivia mankkoja ja muuta tavaraa kun vihelsimme VIP-tullin kautta suoraan odottavaan taksiin.
Paras tapaus oli eräänä jouluna. Otin taksin ja lähdin valuuttakauppaan ostamaan jotain puuttuvaa. Kuski nuori venäläinen alkoi kysellä olisiko mahdollista, että ostaisin leningin ko. kaupasta hänen vaimolleen. Mietin vähän aikaa ja katselin jalkojeni alla vilistävää asfalttia. Volgan lattia oli ruostunut puhki ja siinä oli kanan mentävä reikä. Tuumattuani myönnyin ja niin menimme kauppaan ja ostin leningin jotain 35 markkaa. Kaverilla ei ollut antaa ruplia sen paremman kurssin mukaan. Hän lupasi tulla maksamaan puuttuvan osuuden seuraavana päivänä.
Koko suku nauroi ja vannoi etten ikinä niitä rahoja näe. Kuten ennustin seuraavana päivänä ikionnellinen suhari soitti ovikelloa ja maksoi loppusumman. Sama kundi oli usein läheisellä tolpalla kyytiä odottamassa. Aina sain ilmaisen kyydin ja ylenpalttisen ystävällisen palvelun. Vielä vuosien jälkeenkin annoin hänelle 20 markkaa lähtiäislahjaksi…
Ähh nyt menee tunteiden puolelle. Pitäisikö tehdä pikareissu Tallinnaan ja käydä katsomassa kummipoikaa, joka muutti sinne viime syksynä perheineen. Joo näin ne ajat muuttuvat ja tosi vikkelään. Vaimon serkkujenkin kanssa keskustelemme siitä minne olisi paras lähteä lomalle Mallorcalle vai Kreetalle. Aihe 1980 luvulla ei ollut niin no, sanoisinko niitä päällimäisiä.
Ilmoita asiaton viesti
Tuli minullekin ihan liikuttunut olo sinun tarinastasi Antti. Kiitos.
Mieheni puhuu hyvin venäjää ja aina taksissa kuulemme erilaisia tarinoita kuljettajalta, varsinkin kun on menossa vähän pitempi matka – yleensä eläintarhaan, jossa käyn simppanssiani tervehtimässä. Minä muuten olen jopa varma, että se jo tunteen minut ja taannoin luin simppanssien hyvästä kasvomuististakin:)
Heh… Niin, varsinaisesti piti kertoman näistä taksimatkoista, joissa kuulee utelias kysyvä kaikenlaista mm. neukkuaikana, kun virolaiset pojat olivat kurjassa ja kurittomassa armeijassa. Ei ollut heilläkään helppoa. Välillä nousee jopa pala kurkkuun, kun heitä muutenkin kuuntelee. Kovaa on elämä ollut, ja nyt kansa osaa arvostaa kaikkea ihan eri lailla, kun muistoissa on vielä hyvin nämä kovat ajat. Tosin sekin aikanaan unohtuu ja heistä tulee meidän kaltaisiamme, joka pienestäkin asiasta valittavia rutisioita.
Ilmoita asiaton viesti
Poisto
Ilmoita asiaton viesti
Nyt ollaan Suomessa tultu siihen tilanteeseen, että Yleisradio näyttää Viron 100-vuotisjuhlan sotilasparaatin, mutta unohtaa samanaikaisesti tänään Vaasassa järjestettävän jääkärien kotiinpaluun 100-vuotisjuhlan paraatikatselmuksineen ja ohimarsseineen Vaasan torilla.
Onnea Virolle, jonka itsenäisyystaisteluun myös suomalaiset jääkärit osallistuivat!
Ilmoita asiaton viesti
Totta puhut Pekka. Tuntuukin ihan siltä, että meidän yleisradiomme keventää jopa uutisia aivan liikaa. Asiauutisten tilalle tulee kaikkea muuta kevyttä jutustelua jo ihan liikaakin. Uutisissakin voidaan puolet ajasta kertoa vain jostain teatteritapahtumasta, joka ei kovinkaan montaa uutistenkuuntelijaa taida kiinnostaa? Tosin ne on tietysti helppoja tehdä…
Ilmoita asiaton viesti
Se kylttyyri, se kylttyyri!
Ilmoita asiaton viesti
No juu, jos vielä kylttyyristä puhutaan, niin Tallinnan hieno taidemuseo Kumu ansaitsee täydet pisteet jo rakennuksenkin suhteen. Se on paljon hienompi kuin Helsigin Kiasma! Mutta Kumu onkin suomalaisen arkkitehdin suunnittelema ja sen voisi jopa siirtää hyvällä syyllä Kiasman paikalle, niin suomalaisetkin saisivat taidemuseon, joka myös pitää vettä ilman jatkuvia korjauksia:)
Ilmoita asiaton viesti
Kai Pekka olet huomannut myöskin Kimmo Saarikon blogin, jossa hän puuttuu ihan oikeisiin asiohin? Kannattaa lukea.
Ilmoita asiaton viesti
Se olisi Ylen mielestä varmaankin liian isänmaallista kahden paraatin näyttäminen samana päivänä?! Varsinkin omassa maassa tapahtuvan, ettei vaan Venäjän johto siitäkin suutu. Eivätkä punakapinan ymmärtäjät, jääkäreitä inhoavat tahot pahastu.
Eletään toivossa, että AlfaTV on Vaasan paraatin ja muun juhlinnan taltioinut.
Virolaiset vähät välittävät venäläisten mielenrauhasta, elävät todella omaa elämäänsä. Natoa pidetään niin vahvana maan koskemattomuuden turvaajana. Miten Suomi?
Viron itsenäisyystaisteluun, puna-armeijan paiskaamiseen Viron rajojen yli, osallistui noin 3000 suomalaista sotilasta. Joukossa paljon jääkäreitä.
P.S. Haukuin Yleä suotta. Paraatista ainakin oli jonkinlainen lähetys.
Ilmoita asiaton viesti
Enpä malta olla vielä tähän loppuun kirjoittamatta Ilkka Luoman blogin aiheuttamaa suurta ihmettelyäni ja todella kummallista asennetta Venäjään, jossa hän minusta jopa puolustelee valloittajan toimia. Vai olenko ymmärtänyt hänen bloginsa sanoman täysin väärin?
Itse näen lyhyesti kerrottuna kehityskulun Viron kohtalonvuosista näin:
Puna-armeijan hyökkäys helmikuussa 1944, jonka ansiosta se sai koko Viron haltuunsa. Länteen ehti paeta 80 000 ihmistä. Neuvostoliitto vangitsi- ja karkotti pakkokyydityksin Siperiaan noin 30 000 virolaista. Neuvostoliitto venäläisti Viroa koko miehityksen ajan ja vuonna 1989 virolaisia oli jäljellä noin 62 prosenttia. Onneksi Mihail Gorbatsov tuli Neuvostoliiton johtoon ja virolaisissa syntyi toive itsenäisyydestä, joka vielä vahvistui vuonna 1989. Loppu onkin historiaa ja ”laulava vallankumous” hoiti itsenäisyyden lopulliseen voittoon!
Nyt Viro on dynaaminen, eteenpäin pyrkivä, nuorekas, luova, moderni, energinen ja jopa digiasioissa meitä nähtävästi paljonkin edellä. Mitäpä tässä muuta voi, kuin toivoa kaiken hyvän jatkuvan edelleen eteenpäin. Tämän kaiken Viro on saavuttanut ilman mahtavan Venäjän apua, ja mennyt monessa mielessä jopa heidänkin ohitseen…ja vauhdilla! Hienoa.
Sanotaan, että Viro on nyt kuin 1990-luvun Suomi. Se on jo hieno saavutus, kun muistaa mitä se oli vielä 27-vuotta sitten? Ankea, harmaa, likainen, ränsistynyt maa, jossa ihmiset olivat lähinnä masentuneen oloisia ja huonosti pukeutuneita. Tallinnassa oli myöskin kauppojen hyllyt lähinnä tyhjää täynnä, ja entä nyt? Nyt kaikki on kuin missä tahansa länsimaassa, puute ei ainakaan kauppojen hyllyillä näy. Ansiotaso on toki vielä keskimäärin alhainen, mutta tällä vauhdilla ja virolaisten yrittelijäisyydellä sekin tulee pian nousemaan. Nythän sinne muuttaa enemmän ihmisiä, kuin sieltä pois.
Kiitos kaikille blogini osallistujille ja pidetään edelleen lippua korkealla Viron kansan ja myöskin täysin ansaitun itsenäisyyden puolesta. Pikku-veli menee ehkä vielä meidän ohikin, ennen kuin näemme vuoden 2050 uuden vuoden kellojen taas soivan:)
Ilmoita asiaton viesti