zzz333

Pekka Peitsi: "Kansa ja sen johtajat". "Tässä sitä ollaan" vuodelta 1944.

  • Pekka Peitsi: "Kansa ja sen johtajat". "Tässä sitä ollaan" vuodelta 1944.
  • Pekka Peitsi: "Kansa ja sen johtajat". "Tässä sitä ollaan" vuodelta 1944.

"Tässä sitä ollaan" ilmestyi 1944 tunnetun nimimerkin Pekka Peitsen (tri Urho Kekkosen) teos, jossa hän tarkastelee mm. maamme valtiollista asemaa,  ulkopolitiikkaa ja yksilömoraalia.  Koko kirjailijatoimintansa ajan Pekka Peitsi oli osuvan kriitillisesti arvioinut sotilas- ja valtapolittisia tilanteita ja ennustanut tulevaa kehitystä. Kirja ilmestyi 6000 kappaleen painoksena synkkänä aikana lokakuussa 1944. Kirja myytiin heti loppuun. 

Luettuani tätä  kirjaa ja muita vanhoja  kirjoituksia Pekka Peitsiltä, on minun arvostukseni hänestä lisääntynyt. Lähinnä kiinnitin nyt huomiotani hänen eettiseen ja moraaliseen puoleensa kun jäin tässä jälkikäteen näitä kirjoituksia pohtimaan.  Miksi juuri näitä? Koska halusin verrata hänen ja nykypolitiikkojen esille tulleita mielipiteitä ja tekoja, vaikka ne ovatkin tietysti hyvin suppeasta otannasta koostuneita ajatuksia.    Pekka Peitsi vertaa mm.yksilömoraalia valtioiden elämässä esille tuleviin toimintaperiaatteisiin. 

"Ihmisten yhteiselämä on mahdollista ainoastaan sillä edellytyksellä, että kaikki inhimilliset edut, joita yhteiskunnan piirissä esiintyy, arvioidaan inhimillisen yhteiselämän vaatimusten mukaan sekä jaetaan tunnustettuihin ja kiellettyihin.  Olettakaamme, että minun etuni välttämättä vaatisi tietyn maakappaleen saamista.  Jos tätä etuani vastassa on naapurin etu hankkimansa omistusoikeuden perusteella pitää tuo maakappale hallinnassaan, on minun etuni kielletty, mutta naapurini etu tuohon maakappaleeseen laillinen etu. Valitettavasti harvoin kahden valtion keskinäiset suhteet ovat niin ihanteelliset, että valtion tekemä poliittinen tai taloudellinen myönnytys toisen valtion hyväksi olisi samalla edullinen sille itselleen.  

Miten on käsitettävä, että ihminen, joka itse tunnustaa moraalisäännöt voimassaoleviksi  yksityisten välisissä suhteissa, noudattaa niitä itse ja vaatii muut niitä noudattamaan, ei vaadi niille sijaa valtioiden välisissä suhteissa? Tämä johtuu siitä, että valtioiden kansalaisella on hänen valtionsa menestys ja hyvinvointi jo arvo itsessään. Hän on valmis tarpeen vaatiessa uhrauksiin valtionsa puolesta, hän on valmis uhraamaan henkensäkin sen hyväksi. Valtion etu on hänelle moraalinen tarkoitus sinänsä, jolloin valtion oikeus itsesäilytykseen on suurempi kuin mitkään moraaliset velvollisuudet vierasta valtakuntaa kohtaan."  

Pekka Peitsi kertoo kuinka  yhdistyneen Italian suuri valtiomies Cavour lausui työtoverilleen: "Jos me olisimme tehneet omaksi hyväksemme kaiken sen, mitä teimme Italian puolesta, olisimme olleet suuria vintiöitä." Saman ajatuksen heitti  muinoin Englannin  pitkäaikainen pääministeri Walpolen, että "mitään suurta maata eivät hyveelliset ihmiset ole koskaan pelastaneet".  Mieleen tuleekin heti tuoreet esimerkit nykypäivästä  ja naapurimme itsevaltaiset toimet...

Miten tulikin mieleeni myöskin suomalaisten politiikkojen monet toimet ja päätöksiin suostumiset EU:n piirissä ja kaikkinaiset yltiörehellisetkin paljastukset Suomen etujen vastaisesti, kun taas monet muut eteläisimmät valtiot toimivat juuri näiden "vintiöiden" tapaan:)  Oman valtion etu menee muiden maiden ohi, jos se vain on mahdollista  ja yritetään kalastella aineellista hyvää enemmän kuin sielu sietäisi koskaan suomalaisella luonteella.  Sinisilmäisiä kun ollaan ja kunnioitetaan liikaakin isompien päätöksiä ihan kirjaimellisesti.  

"Etunäkökohtien valta-asema ulkopolitiikan alalla ei tietenkään ole aina näkyvästi esillä, sillä jokainen valtakunta yrittää enemmän tai vähemmän innokkaasti salata itsekkäitä pyrkimyksiään.  Raaka egoismi julkisesti ilmaistuna herättää yleisen mielipiteen vastustuksen, sen vuoksi valtapoliittiset tomenpiteet on yritettävä peittää jonkin hyvän asian kaapuun.  Ranskan ulkoministeri, kreivi Walenwski, määrittelikin diplomaatin tehtäväksi pukea oman  maansa edut yleisen oikeudenmukaisuuden asuun. 

Historia ei opeta, että jokin kansa olisi tehnyt toiselle hyviä töitä ilmaiseksi. Jokaisen kansan oikeutena maan päällä  on katsoa omaa hyväänsä,  jokaisen valtion oikeutena ajatella omaa  valtaansa, omaa omavaraisuuttaan.  - Niin tyhmiä emme täällä Suomessa ole, että uskoisimme suurvaltain tahtovan uhrata yhtään ainoaa penniä meidän vähäpätöisen maamme puolesta."  

 

Suomen Kuvalehdessä ollut Pekka Peitsin kirjoitus oli kirjoitettu jo kesällä 1944. Ja siinä hän enimmäkseen kirjoittaa demokratiasta ja johtajuudesta, joka juuri nyt tuntuu minusta kovin ajankohtaiselta aiheelta.  Siinä hän kertoo jatkuvasti uusiutuvaa moitetta, että demokratia ei rakenteensa vuoksi kykyene kasvattamaan todellisia valtiomiehiä, joilla olisi riittävässä määrässä itsenäisyyttä ja edesvastuuntunnetta. 

Demokratia - niin väitetään  - päinvastoin suosii lauma-ajattelua johtajissaankin ja tarkoituksellisesti torjuu itsenäisesti toimivat henkilöt, jotka eivät taivu tallustamaan sitä keskinkertaisuuden tietä, jota kulkien valtiollinen karrieeri demokratiassa tapahtuu.  Monien esimerkkien tukema eri ajoilta ja eri maista on katsottu voitavan osoittaa, kuinka demokratia on saattanut uskoa maan valtiolliset ohjat sellaisten henkilöiden käsiin, jotka tekevät valtiolliset ratkaisunsa hajuaistin avulla:  He nuuhkivat ja tunnustelevat, mitä yleiden mielipide kustakin asiasta sanoo ja sen mukaan määräävät kantansa.  Tälläiset henkilöt haluavat toteuttaa ns. kansan tahdon, jonka etsivät mielistelläkseen sitä ja hankkiakseen helppohintaisella tavalla itselleen kansan suosion." 

Näitä miehiä ja naisia tapaamme mediassa jatkuvasti, joille kalliit ja suureellisetkin  lupaukset tuovat  vaaleissa ääniä, joita ei kuitenkaan reaalipolitiikassa voida koskaan toteuttaa. Kansan usko lupauksiin on usein  liiankin luottavainen. Seuraukset näkyvät vasta vuosien päästä, jolloin tyhjät lupauksetkin ovat jo unohtuneet.

"SE arvostelu, joka demokratioihin on kohdistettu sen perusteella, että ne liian helposti päästävät johtaville paikoille luonteettomia, epäitsenäisiä  henkilöitä, on  eräältä osalta oikea.  Mutta omat vaaransa väijyvät myös autokraattisesti hallituissa maissa,  sillä niissä muodostuvat taas nöyräselkäisyys ja kuuliaisuus valintaan vaikuttaviksi seikoiksi.  Serauksena on epäitsenäisyys, vastuun  pelko, servilismi ja helposti myös aatteettomuus.   Valtiollisten johtajien, olipa valtiomuoto  mikä hyvänsä, tulee yhtä hyvin osata toimia kansan tahdon mukaisesti kuin siitä riippumattakin.  Vaikka kaikki yleistykset ovat vaarallisia, rohkenisimme sanoa, että nimenomaan sisäpoliittisista luonnetta olevissa asioissa on edellinen vaihtoehto yleensä suositeltava, kun taas ulkopoliitisissa asioissa tulee valtionjohdon toimia tarpeen vaatiessa vastoin kansan mieliajoja.    Tilapäisen kuohunnan aiheuttama kansan tunnepurkaus on voitettavissa, mutta jos kansan käsitys jostain asiasta on selvä ja syvästi tunnettu, silloin toimiminen siitä piittaamatta sisältää suuria vaaroja." 

Enpä voi muuta kuin todeta, että paljon viisaita ajatuksia jäi Pekka Peitseltä kirjoittamatta, mutta tässä lienee niiden ajatusten "tähdet" , jotka nyt olivat minulla ihan päälimmäisinä mielessäni.  

 

Toinen hyvin kirjoittava presidenttimme Sauli Niinistö oli myöskin ajatuksissani vahvast mielessäni i, kun ylipäätään aloin tätä blogiani kirjoittamaan.  Se lähti ensin hänen kirjoittamastaan kirjasta "Hiljaista historiaa"  vuodelta 2007. Olen sen jo joskus aikaisemminkin lukenut ja se on tehnyt minuun ison vaikutuksn.  Sauli on hyvä kirjoittaja. Se on myöskin niin aidon ja rehellisen tuntuista, mutta kuitenkin vaatimatonta ja hiljaista  puhetta myöskin pienistä ihmisistä ja asioista.

Tartuin kirjaan siksi uudestaan, kun luin eilen täällä puheevuorossa olleen kirjoituksen Niinistöstä tehdystä muotokuvasta ja "väärästä maahanmuuttajan poskesta", jossa taiteilija kuulema halusi  "opettaa" Niinistölle suvaitsevaisuutta maahanmuuttajia kohtaan.   Loukkaannuin Niinistön puolesta, ehkä ihan aiheetta pelkkää pikkumaisuuttani, mutta katsoin, ettei Niinistölle tarvitse ihmisyyttä ja moraalia opettaa vieläpä näin halvoin keinoin. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Huomasin vasta nyt jälkikäteen, että lukemani juttu olikin alun perin Hesarista 23.5. 2018, joka sai verenpaineeni nousemaan. Otsikkona oli "Toinen poski", eli Niinistön kuvassa olikin taiteilijan ujuttama Sadiq Bahroozin poski. Taiteilija Päivi Koskinen halusi näin ottaa kantaa pakolaisten kohteluun.

Tasavallan presidentin kansliasta kerrotaan, että Niinistö ei ole ollut tietoinen siitä. Päivi Koskisen mielestä Niinistön tulisi käyttää asemaansa mielipidevaikuttajana aktiivisemmin. "Sadiq Bahroozin tarina on vähintään yhtä kiinnostava kuin presidentin oma tarina"

No, tietysti maailma on täynnä mielenkiintoisia tarinoita ja kohtaloita, mutta pitääkö ne välttämättä tuoda esiin nyt Niinistön muotokuvassa, joka on meidän historiaamme - toki monimuotoista ja moni-ilmeistä... Mutta mitä vielä uusia paljastuksia tehdään, jotka eivät ehkä ole olleet ennakkoon tiedossa. Minusta se ei välttämättä ole avointa ja rehellistä toimintaa.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Katselin muita kirjoituksia Pekka Peitseltä, joista jälkikäteen ovat monet suomalaiset toimittajat ja kirjailijat kirjoittaneet. Tässä niistä yksi, joka tuo esiin Kekkosen voimakkaan ryssävihan, joka ei sinänsä ole ihme, koska olimme karkean hyökkäyksen muutama vuosi sitten jo karvaasti saaneet kokea.
Näin kertoo Tapani Ruokanen omassa kirjassaan:

"Hyvä esimerkki ryssävihaisesta Pekka Peitsestä on juhannusnumeroon 1942 laadittu kirjoitus ”Ei kuku meidän käki ryssälle” (SK 25/1942). Yhdistyneet Karjalat ovat sen mukaan samassa rintamassa muun Suomen kanssa: Suomen Karjala ja entinen Venäjän Karjala, Aunus ja Viena, Itä-Karjala. Suomen Karjala ja Itä-Karjala kuuluvat kirjoittajan mukaan yhteen, kun puhutaan Suomen turvallisista rajoista. Fennoskandian luonnollinen raja kulkee kolmen kannaksen linjaa, yli Karjalan kannaksen Laatokalle, siitä yli Aunuksen kannaksen Äänisjärvelle ja siitä edelleen yli Utkujärven molemmilla puolin olevien kannasalueiden Vienanmerelle. ”Rajat on siirrettävä niin, että ne kokovat yhteen suomalaisen heimon.”
Pekka Peitsi Suomen Kuvalehdessä 38/1942 (Hävityksen siunaus): ”Kuta tehokkaampi on ryssää koskeva hävitys ja tuho, sitä turvallisemmin tuntein voimme ottaa tulevaisuutemme vastaan. Jos jatkuva taistelu vielä aiheuttaa sanokaamme kymmenen miljoonan venäläisen liianaikaisen poismenon, saattaa se suorastaan merkitä meille vuosikymmenien rauhaa.”

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Herra Pekka Peitsi käänsi kelkkaansa 180 astetta ulkopoliittisesti silmääkään räpäyttämättä syksyllä 1944, joten en mitenkään osaa antaa hänen kirjoituksilleen niille ehkä kuuluvaa arvoa ...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Oltiin Kekkosesta mitä mieltä tahana niin hän ajatteli Suomen etua, samaa ei voi nykypoliitikoista sanoa.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Kekkonen oli koko järjissään olevan elämänsä aikana poliittinen peluri, joka haistoi tuulta suurilla sieraimillaan. Kekkosen kunniaksi ei ole sanottavana mitään, kaikki olisi hoitunut paremmin ilman häntä.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Kekkonen oli toki peluri ja minun mielestäni jopa hyvä sellainen. En nyt ole ihan itsekään varma sanoistani, mutta uskoisin jopa Kekkosen "pelastaneen" Suomen niinä vuosikymmeninä, jolloin hän oli pääministerinä ja presidenttinä. Kuka muu olisi osannut kamelontin tavoin suhailla Neuvostoliiton johdon kanssa?

"Koko kirjailijatoimintansa ajan Pekka Peitsi oli varsin kriitillisesti arvioinut sotilas-ja valtapoliittisia tilanteita ja ennustanut sattuvasti tulevaa kehitystä", kirjoitti myös Kustaa Vilkuna vuonna 1961. Pekka Peitsi katsoi myöhemmin, että kaikki spekulointi Venäjän vastaisella politiikalla oli jätettävä mielestä, koska se ajanoloon johtaisi maan valtiollisen itsenäisyyden tuhoutumiseen. Hän näki pitkälle ja pyrki rauhalliseen rinnakkaiseloon perivihollisemme kanssa.

Jälkikäteen on minusta helppo sanoa, ettei Stalin ja hänen kovakätinen terrorikoneistonsa olisi armoa meille antanut, jos emme olisi heitä riittävästi myötäilleet?

Pekka Peitsenä hän kirjoitti sodan jälkeen kirjan loppuosassa, että "eräs seikka herättää tietyssä määrin levottomuutta. Suomalaisessa luonteessa on demokraattisesta edistävyydestä huolimatta itsepäinen vanhoillaan pysymisen halu. Tämä voi johtaa siihen, että välttämätöntä sosiaalista puhdistautumista ja uudistautumista pyritään viivästyttämään tavalla, joka saattaa aiheuttaa vakavaa järkytystä. Siinä on suomalaisen yhteiskunnan suuri sisäinen vaara.

Valitettavasti näyttää siltä, että sosiaalinen ajattelutapa ei meillä ole - osaltaan sodanaikaisen eristäytymisen vuoksi - pysynyt muualla maailmassa tapahtuneen kehityksen tasalla. Kun meillä, niin kuin on saatu havaita, puuttuu lisäksi aimo annos tarpeellista poliittista mielikuvitusta, on olemassa omat vaikeutensa, jos aiomme hyvissä ajoin suoritetulla radikaalisilla toimenpiteillä turvata terveen ja rauhallisen yhteiskunnallisen kehityksen".

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Kansantalouden ja hyvinvoinin kehitys Kekkosen aikana ei vastaa Pyykkölän näkemyksiä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kaikissa Euroopan maissa oli kansantalouden kehitys sodan jälkeisinä vuosikymmeninä ripeätä, siis Länsi-Euroopan maissa.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Makkonen on siis sitä mieltä että Suomi hyötyi siitä että me maksoimme itsemme kipeäksi sotakorvauksilla ja sopeutimme teollisuutemme Neuvostoliiton markkinoille ja jäimme sen lisäksi ilman Marshallapua, jonka avulla maa olisi päässyt jalloilleen nopeammin niin kuin muut Euroopan maat, koska NL vastusti sitä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

En kirjoittanut edes rivien välissä mitään tuollaista.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Toki Suomella oli käsittämättömän raskaat sotakorvaukset maksettavana, jotka se myöskin maksoi raskain uhrauksin, mutta mikä olisi voinut olla pahempi vaihtoehto? ...Minusta oli hyvä näin, kun kuitenkin selvittiin kuivin jaloin kansan köyhyydestä ja kurjuudesta huolimatta.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Toiset miehet kuin Kekkonen vastasivat sotakorvauksista. Sotakorvaussopimuksen allekirjoittivat valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa Helsingissä valvontakomission puheenjohtaja Andrei Ždanov ja pääministeri J. K. Paasikivi.
Neuvostoliittohan saneli mitä joudumme maksamaan. Suomi oli ainoa maa maailmassa, joka suoritti sille määrätyt sotakorvaukset. Sotakorvausjärjestelmä perustui tavarantoimituksiin. Muistan kuinka Neuvostoliitosta tuli romutavaraa yliopistolle maksuna jostain suomalaisten ostoksista naapurista, ehkä energiaa vastaan. Aina meitä ovat naapurit huijanneet tai kohdelleet muutoin kaltoin ja omaksi hyödykseen.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Kiitos Irja! Olen samaa mieltä

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Muistan kuinka Neuvostoliitosta tuli romutavaraa yliopistolle maksuna jostain suomalaisten ostoksista naapurista, ehkä energiaa vastaan."

Eikös se ole yleensä ostaja, joka maksaa?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset