zzz333

"Elämisen voima kasvaa, kun kuolemastakin voidaan puhua"

  • Kuva itse otettu
    Kuva itse otettu
  • ...tämä samoin
    ...tämä samoin

 Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim käsitteli mielenkiintoisessa kolumnissaan kuolemaa lähestyvälle ihmiselle ja hänen perheelleen, avointa,  lempeää ja rohkeaa puhetta.  Kati-Pupita Mattila, TT,LL,  tietää mistä puhuu, sillä hänellä on palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys ja käytännön kokemus lääkärinä Espoon sairaalan saattohoito-osasto Villa Glimsistä.  

Kuolemasta puhuminen tukee lähestyvän ihmisen kokonaisvaltaista elämää. Hänellä on ehkä perhe ja yhteinen eletty elämä, jonka läpikäyminen ja muistelu sekä joiltakin osin sovinnon tekeminenkin ennen kuolemaa on merkityksellistä. 

"Kuolemaansa lähestyvän ihmisen koko elämä liittyy kuolemaan - mutta koko elämä ei ole kuolemaa. Siltä voi kuitenkin tuntua, jos kuolemasta pitää vaieta. On vaikea puhua mistään muustakaan, jos pitää vältellä kuolemasta puhumista.  Elämän tärkeistä asioista puhuminen tuo mieleen lähestyvän kuoleman, josta pitää vaieta. Koko elämä on silloin  kuoleman perspektiivissä. Kun ihminen saa puhua kuolemasta, hän voi puhua myös koko elämästä, johon liittyy kuolema. Silloin kuolema onkin elämän perspektiivissä", kirjoittaa Mattila.

"Asianosaisille  on parempi antaa mieluummin  aiemmin kuin myöhemmin tieto, josta he ymmärtävät olevan hyvästien aika.  Kukaan ei pahastu siitä, jos yhteistä aikaa onkin vähän enemmän, mutta moni suree, ettei ymmärtänyt ajan loppuvan niin pian. Jos perheessä ei ole puhuttu lähestyvästä kuolemasta, hoitava lääkäri voi ehdottaa potilaalle ja omaisille yhdessä puhumista. Ehkä he eivät ole löytäneet sanoja tai ovat arastelleet kyyneleitä. Lääkäri voi silloin toimia sillanrakentajana. 

Kuolemasta puhuminen antaa  ahdistukselle mahdollisuuden tulla esiin.  Sairastavan kannalta tämä on hyvä. Hän työstää sitä omassa mielessään, mutta saa tehdä sen pohtimalla ääneen olemassaoloon liittyviä kysymyksiä. Hän ei kaipaa toisten valmiita vastauksia, mutta tarvitsee sitä, että joku kuulee kysymykset ja pysyy vierellä."  

Mattila korostaa vielä "viipymisen tärkeää taitoa".  Kuuntelu ja rauhallinen läsnäolo potilaan luona on tärkeä taito potilaan läheisille, joiden kiusaus on touhuta kaikkea muuta ympärillä, kun eivät tiedä mikä olisi potilaalle parasta ja lohduttavinta läsnäoloa.  Istutaan ihmisenä ihmisen viereen, valmiina kuuntelemaan...

"Viipyminen vahvistaa potilaan toivoa. Kuolema ei ole niin pelottava, että kaikki vaikenisivat, yrittäisivät peitellä tulevaa ja lähtisivät karkuun. Myös elämä on merkityksellinen, eikä kuolema tee elämää elämättömäksi" 

Kirjailija Mereta Mazzarella on taas muistellut vanhassa kolumnissaan (Glorian Antiikki 2009)  omaa  äitiään, joka neuvoi häntä pitämään huolta, että hänellä olisi kolmenlaisia ystäviä: vanhempia, samanikäisiä ja nuorempia. Muuten käy samoin kuin  omalle 90-vuotiaalle ystävälleni: "Samanikäiset ovat kuolleet ja nuoremmat ystäväni ovat niin hirveän vanhoja." 

Kun äitini 71-vuotiaana sai tietää, että hän kuolisi, hän sanoi:  Olin kyllä ajatellut itselleni kymmentä tervettä vuotta lisää, mutta loppujen lopuksi ei kai ole pahempi saada tietää, että kuolen nyt, kuin saada tietää, että minun täytyy lähteä juhlista kotiin aiemmin  kuin olin ajatellut."  Mazzarella kertoo ajatelleensa, että hän oli rohkea, ja sitä mieltä olen yhä. Mutta samaan aikaan olen käsittänyt, että on jotain vielä pahempaa kuin joutua lähtemään elämänsä juhlista aiemmin kuin oli ajatellut, nimittäin se, että täytyy jäädä niin pitkäksi aikaa, että kaikki tutut ja ystävät ovat jo menneet." 

Tämä aihe on vaikea monille, mutta myöskin aina niin ajankohtainen, joka koskee meitä kaikkia.  Itselleni se tuli taas pohdinnan alle enemmän kuin ennen. Ensin meidän monien arvostama blogisti Irja Laamanen kertoi vaikean sairautensa uusineen, joka kovin minua suretti. Ja nyt  lähin naapurini ja  ystävä, jonka olen tuntenut jo lähes 40-vuotta,  kuoli täysin yllättäen vajaa viikko sitten oman pihansa kalliolle. 

En ehkä ihan tajua sitä vieläkään täysin, mutta päällisinpuolin kuitenkin vielä hyväkuntoinen nainen, jolla olisi luullut olevan vielä vähintään tuon kymmenen vuotta aikaa hyvään elämään on poissa.  Minusta on sekin niin  surullista, että ei ehdi hyvästellä, eikä sanoa niitä sanoja, joita olisi mieluusti vielä kertonut.  

Ihaileman  Pertti Nieminen  kokoelmasta "Kivikausi" 1956,

"Vaeltaja"

Kukkien kelta ja musta vesi,

vaellukselta -  jäi lähellesi.

Viivyit hetken

ja katselit niitä.

Eikö se retken

määräksi riitä?

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Minusta on jo yli viikon verran tuntunut, että olen itsekin lähes lämpöhalvauksen partaalla. - Ja siksi en ole edes jaksanut näitä muitakaan blogeja juuri lukea, puhumattakaan kommentoinnista. Politiikkakin tuntuu nyt liian ikävältä aiheelta, kun kuulemma myöskin tämä liiallinen lämpö aiheuttaa meissä ihmisissä "tyhmistymistä". Ainakin totta minulla. Näyttävien kirjoitusvirheiden lisäksi myöskin ...ajattelun kankeutta.
Olisikin mielenkiintoista myöhemmin tietää, kuinka paljon näitä "turhia" kuumuudesta aiheutuneita kuolemia meilläkin on tämän jakson aikana tapahtunut. Muistaisin lukeneeni, että nousu olisi jo yli 20 prosenttia, joka on paljon!

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Nähtävästi kellään muulla ei ole tähän mitään omaa erilaista mielipidettä esitettävänä, joka kuvastaa tietysti myöskin aihetta kohtaan vain vähäistä kiinnostusta. Eli minun täytyy turvautua filosofi Blaise Pascalin mietelauseeseen kirjasta "Mietteitä" (s.1623 - 1662)

"Kun ihmiset eivät ole voineet löytää parannusta kuolemaa, kurjuutta ja tietämättömyyttä vastaan, he ovat onnelliseksi tullakseen keksineet olla ajattelematta niitä."

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Tai ovat ulkoistaneet ne huijausorganisaatioille, kuten kirkolle.

Kun tuo Pascalin lause on jo varsin iäkäs, on kurjuus ja tietämättömyys jo aika hyvin hoidettu. Nälkään kuoleminen vaatii nykyään melkoista luonteenlujuutta. Tietämättömyys on oma vika tai taidottomuus googlata. Vaikeinta on kysyä oikeita kysymyksiä.

Mark Twain leikki aikoinaan ajatuksella, jos kuolemaa ei olisikaan. Kuinka kauan jaksaisi soittaa harppua ja ylistää luojaa? Onko sittenkin hyvä, että aikasi on rajallinen ja se pitäisi käyttää mahdollisimman hyvin ja Ska Nya Röster Sjunga.

Lisäys: Mark Twain: Kapteeni taivaassa.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Kiitos Raimo kommentistasi, joka toi myöskin hyvän asian esiin. Tuo loputon elämä olisi todella rankkaa. Muistan lukeneeni yhden 100-vuotiaan syntymäpäivähaastattelun, jossa hän mainitsi olevansa jo lopen väsynyt olemaan elossa joka päivä ja on helpotus päästä täältä jo ikuiseen rauhaan.

Tuo mainitsemasi "huijausorganisaatio" on kyllä siinä tehnyt hyvän työn hyvin monelle, koska se on joillekin uskovaisille ainoa tie poistaa kauhu ja pelko ajatuksesta, että mitä olisi sitten, kun ei ole mitään...

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Kiitos Ilmari mielenkiintoisesta linkistäsi. Enpä muista aikaisemmin mitään vastaavaa nähneeni. Kuolema on helppoa käsitellä, kun se tulee äkkiä ja yllättäen, mutta pitkällisen sairauden ohessa olisi varmaankin helpottavaa puhua jollekin, jos ei muita läheisiä ole? Normaalistihan ihminen käsittelee ongelmia, niin sukulaisten kuin muidenkin läheisten ihmisten kanssa. Nykyään enemmän kuin ennen minun käsitykseni mukaan.

Olen lueskellut tässä samalla kirjaa vuodelta 2014, "Kuoleman kulttuurit Suomessa".
(toim. Outi Hakola, Sari Kivistö ja Virpi Mäkinen)

Teoksessa pohditaan kuoleman kokemusta, kuolevan kohtaamista ja suomalaisen kuoleman erityispiirteitä. Olen vielä niin alussa, etten pysty avaamaan asiaa nyt enempää.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Hyvä kirjoitus Kaija. On totta, että kun kuolemasta avoimesti puhutaan se aivan kuin opettaa meitä kohtaamaan kuoleman.
Usein näissä kirjoituksissa täällä tulee esiin ei kuoleman pelko, vaan ihan inhimillinen kärsimyksen pelko. Sitä kuvaa voimakas eutanasia keskustelukin.

Minä koen kuoleman luopumisen pelkona. Kuollut jättää jälkeen ikävän, joka on lähtijästä riippuen suorastaan tuska. Siitä selviytyminen on taistelua. Puhuminen ennakkoon ehkä auttaa tähänkin. Ei kuitenkaan aina ehdi puhua, valmistautua luopumaan.

Totta Kaija, helle "piinaa". Olen säilyttänyt vuosikymen sitten kuolleen äitini silkkisiä aluspaitoja, ah, miten ihana hellepaita kotioloihin.

Kauniita nuo kuvasi, kauniita juuri tähänkin aiheeseen sopivia.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Kiitos kauniista sanoistasi Elle Marketta. Haluaisin paneutua nyt enemmän ajatuksiisi ja juuri noihin herkkiin kohtaamisiin kuolevien kanssa. Juuri nyt en siihen pysty.

Olen järkyttynyt Irja Laamasen kuolemasta, joka tuli kuitenkin niin yllättävän nopeasti.
Oletin hänellä olevan vielä enemmän aikaa jäljellä, kun vielä hetki sitten hänkin peukutti jotain kuvaani - eli oli vielä voimia seurata sosiaalisen mediankin juttuja, aina viime päiviin saakka.

Puhumattakaan siitä, että hän koko sairautensa aikana paneutui omiin blogeihinsa niinkin huolella asiatietoja- ja tilastoja myöten. Hämmästyttävä ja sisukas nainen, joka ei sortunut edes itsesääliin missään vaiheessa. Ihailin hänen voimaansa ja rohkeuttaan suuresti. Hän olikin tämän blogini yksi lähtöajatus. Ehdin jo eilen ihmetellä, että miksi hän ei vielä ole ottanut kantaa kirjoitukseeni... Järkyttävä tieto omaisilta Facebookissa tänä aamuna selvensi tilanteen.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Oi Kaija todella järkyttävää suru tulee sydämeen. Irja alkoi tuntua niin läheiseltä. Olin eilen aamulla vattuja pomimassa ja Irja tuli voimakkaasti mieleeni. Niin paljon jäi kesken häneltä vaikka paljon ehtikin.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #7

Minulla on aivan sama tunne kuin sinullakin Elle Marketta.

Olimme Irjan kanssa molemmat tulleet tänne Uuteen Suomeen samana vuonna 2011. Muistan vieläkin hyvin, kuinka olimme monissa asioissa ajatuksiltamme niin samoilla linjoilla ja seurasin aina hänen kirjoituksiaan suurella mielenkiinnolla. Eniten ihmettelin sitä, miten Irja jaksoikin kirjoittaa tänne vielä niin pitkään - sairaanakin.
Hän oli niin monipuolinen ja jaksoi tutustua kirjoittamaansa juttuun aina perinpohjin. Luulen, että meitä on monta, jotka tulevat häntä kaipaamaan vielä monet kerrat.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset